» Arttu FI MVA Ulpukan Albertti
Arttu
on maltillinen ja oppivainen koira sekä
rehti ja reipas persoona. Se suhtautuu vilpittömän positiivisesti kaikkeen
uuteen olematta kuitenkaan tungetteleva. Kaikki ihmiset, koirat ja tapahtumat
ovat sen mielestä oikein mukavia, koko maailma on itse asiassa oikein mukava
paikka, koko sen luottavainen olemus kertoo. Harrastamme Artun kanssa
koiratanssia, johon se osallistuu innolla ja lennokkaalla askelella häntä
heiluen. Lisäksi olemme käyneet jonkin verran näyttelyissä. Tarvittaessa
kuitenkin virtaa riittää ja metsälenkeillä toisten koirien kanssa se ei jää
toiseksi vaan tanner tömisee ja turppaat pöllyää kun barbet-poika kirmaa
koirakavereiden kanssa kilpaa!
Silmät ei merkkejä PRA:sta, tai kaihista, distichiasis, lievä (4.3.2009)
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Kilpirauhanen (TgAA tulos) negatiivinen (= terve)
Muu Osallistunut Hannes Lohen koirien geenitutkimukseen, jossa tutkitaan barbeteilla esiintyvää epilepsiaa.
Kasvattaja Kaija Nieminen
![]()
Sivuilta kopioiminen ilman lupaa kielletty!