Kaverikoiratoiminta

Kaverikoirat vierailevat vanhainkodeissa, vammaisten palvelukeskuksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja muissa paikoissa ilostuttamassa ihmisiä. Kaverikoirien tarkoitus on tuottaa iloa koirista pitäville, kaikenikäisille ihmisille, myös sellaisille, jotka eivät jostain syystä voi hankkia omaa koiraa. Kaverikoirat eivät ole terapiakoiria, ne eivät siis ole mukana hoitotilanteissa, eivätkä niiden ohjaajat ole sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Kaverikoiriksi sopivat sosiaaliset ja hyvähermoiset aikuiset koirat. Kaverikoiravierailut ovat vapaaehtoistoimintaa, joten niistä ei peritä maksua.

Kaverikoiratoiminta leviää sitä mukaa, kun Suomen Kennelliitto pystyy järjestämään koulutuksia eri puolilla Suomea. Koulutuksissa koirien soveltuvuus kaverikoiriksi testataan, ja ohjaajat saavat tietoa vierailujen järjestämisestä ja vierailukohteissa tavattavien ihmisten kohtaamisesta. Tällä hetkellä kaverikoiria on Oulun ja Raahen seudun lisäksi ainakin Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.

Oulussa kaverikoirakoulutus järjestettiin syksyllä 2003, mukana oli koirakoita myös Raahesta. Koirakot on jaettu ryhmiin ohjaajien asuinpaikan mukaan, ja ryhmät järjestävät itse vierailunsa omien aikataulujensa mukaan. Ryhmät ovat ottaneet toimintaan mukaan myös uusia koirakoita, jotka "testataan" ennen kuin ne aloittavat vierailut. Yhteensä Oulun seudulla toimii jo lähes 30 kaverikoirakkoa.

Näillä sivuilla esitellään Oulun ja Raahen seudulla toimivien kaverikoiraryhmien koirat ohjaajineen. Lisäksi sivuilla kerrotaan siitä, millaisissa kohteissa ryhmät ovat vierailleet ja miten niihin saa yhteyden.

Lisätietoja kaverikoiratoiminnasta:

Kennelliiton kaverikoirasivut

Raahen seudun kaverikoirien sivut

Lakeudun kaverikoirat

Vaasan seudun kaverikoirien sivut

Hyvinkään seudun kennelkerhon kaverikoirasivu

Hännän heiluttajat tuovat arkeen elämyksiä

Kaverikoiratoiminta - ihmisten ja koirien iloksi

YLE:n Akuutti: Karvaturri tekee terveemmäksi
 

Ajankohtaista:

08/05/2008  Lisätty uusi esittely Koirat-sivulle.

 

Oiva poseeraa     © Sari Tiikkaja

Sivujen ylläpitäjän osoite: enni.vaisanen1 @ luukku.com