Alkusanat

Sivujen tarkoituksena on laskea kalenteri vuosille 1572-2299. Juliaaniselle (ja ruotsalaiselle) kalenterille 1572-1752 on oma sivu. Gregoriaaniselle kalenterille 1753-2299 on oma sivu.

Ikikalentereissa ovat kaikki pyhä- ja liputuspäivät.

Helsingin yliopiston vanhoja skannattuja kalentereita kannattaa lukea tästä osoitteesta. Vertaile skannattuja kalentereita sivuilla olevaan ikikalenteriini. Yliopiston kalentereissa on myös kaikki nimipäivät. Nimipäiviä ei saa esittää itse tehdyissä ikikalentereissa.

Sivuilla mainittu ongelmalista kannattaa lukea. Jos tiedät vastauksia ongelmiin, kerrothan ne minulle. Samoin jos tiedät teknisesti paremman tavan esittää kalenteri, kerro se minulle.

Vanhin versio sivuista on tehty 1990-luvun lopulla. Sivuja päivitetään silloin tällöin.

Lisäsin kalenteriin vaalipäiviä. Eduskuntavaalit on kerrottu vuodesta 1907 alkaen. Presidentinvaalit, valitsijamiesvaalit ja presidentin virkaanastumispäivä on mainittu vuodesta 1919 alkaen. Kunnallisvaalit on toistaiseksi kerrottu vuodesta 1953 lähtien. Vanhan lain mukaan vaalipäivä tai virkaanastumispäivä ei voi olla pyhäpäivä. Siten joskus vaalien ollessa kaksipäiväiset on voinut olla niin, että ensimmäinen päivä on ollut lauantaina ja jälkimmäinen päivä on ollut maanantaina.

1900-luvun alusta on mainittuna myös keisarillisia juhlapäiviä.

Pääset lukemaan myös kalentereita 1300-luvulta lähtien. Niissä mainitut pyhäpäivät vuoteen 1570 asti eivät kuitenkaan ole täydelliset. Varsinkin suuri osa pyhimysten päivistä puuttuu. (Pyhimysten päivät puuttuvat myös 1570 jälkeisistä almanakoista, jos niitä on maassamme vietetty. Pyhä Henrik tosin on ainakin mainittu.) Jokaisen pyhäpäivän nimikään ei välttämättä ole oikein ennen vuotta 1570 olevissa kalentereissa. (Esim. millä nimillä kutsuttiin kolminaisuudenpäivän jälkeisiä sunnuntaipäiviä 1300-luvulla?) Viikonpäivä ja pääsiäispäivän sijainti ovat kuitenkin kaikissa kalentereissa erittäin suurella todennäköisyydellä oikein.

Kalentereissa on myös teemapäiviä. Olen ottanut mukaan sellaisia teemapäiviä, joilla on kiinteä paikka kalenterissa. Nämä ovat kuitenkin niitä päiviä, joiden sijaintiin voi tulla eniten muutoksia. Jos joku kopioi näiltä sivuilta tietoja omaan paperikalenteriinsa, on tämä asia syytä ottaa huomioon.

Hyviä parannusvihjeitä otetaan vastaan.

Jos sivut eivät toimi, muuta selaimesi asetuksia seuraavasti: kohdasta Työkalut, Internet-asetukset, Suojaus: Vyöhykkeen suojaustasoksi Keskitaso. Ok.