Tämä sivu on tarkoitettu lähinnä sinulle, joka olet etsinyt tietoa, mistä vuodesta lähtien mitäkin päivää on vietetty. Liputusajoista löytyy tietoa mm. tältä sivulta. Samoin kannattaa lukea Suomalaisuuden liiton sivu. Sisäasiainministeriön sivulta löytyvät myös muut liputussuositukset ja -määräykset.
Lisäksi on huomioitava se seikka, että liputuspäivien ja muiden päivien merkitseminen on ollut erilaista eri kalentereissa. Esim. isänpäivä on ollut kalentereissa jo 1970-luvulta lähtien, mutta mm. Helsingin yliopiston almanakassa isänpäivä on ollut merkittynä vasta vuodesta 1987 lähtien.
Liputuspäivät
Muut arkena vietettävät juhlapäivät
Pyhäpäivät
Ikikalenterin sisällysluettelo
Liputuspäivät jaetaan virallisiin ja vakiintuneisiin eli yleisiin liputuspäiviin. Viralliset liputuspäivät on lueteltu asetuksessa liputuksesta Suomen lipulla. Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja laitokset ovat velvoitetut liputtamaan. Vakiintuneet liputuspäivät ovat muotoutuneet vuosien saatossa. Vakiintuneina liputuspäivinä on suotavaa liputtaa Suomen lipulla. Yksityisillä kansalaisilla ei ole Suomessa velvollisuutta vaan oikeus liputtaa.
Joissakin kalentereissa oli maininnat liputuspäivistä 1920-1930- luvulta lähtien. Niissä mainitaan liputuspäivinä olleen: Runebergin päivän, Kalevalan päivän, Snellmanin päivän, Puolustusvoimain lippujuhlan (16.5.), Suomen lipun päivän sekä itsenäisyyspäivän.
Helsingin yliopiston julkaisemassa almanakassa liputuspäivät ovat olleet mukana vuodesta 1950 alkaen. Vuonna 1952 mainittiin lista yleisistä liputuspäivistä. Niitä olivat: Runebergin päivä, Kalevalan päivä, Snellmanin päivä, äitienpäivä, puolustusvoimain lippujuhla, Suomen lipun päivä ja itsenäisyyspäivä. Vuoden 1953 listalla mainitaan myös Aleksis Kiven päivä. Vuodesta 1976 alkaen merkittiin yliopiston almanakassa liputuspäiviä lippusymbolilla. 1977 alkaen listalla eroteltiin viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät. Virallisia liputuspäiviä olivat tuolloin: äitienpäivä, puolustusvoimain lippujuhla, Suomen lipun päivä ja itsenäisyyspäivä. Vakiintuneita liputuspäiviä olivat: Runebergin päivä, Kalevalan päivä, Snellmanin päivä, kaatuneiden muistopäivä ja Aleksis Kiven päivä. 1979 lisättiin virallisiksi liputuspäiviksi Kalevalan päivä ja vappu. Vakiintuneiksi liputuspäiviksi lisättiin Agricolan päivä ja svenska dagen. Vuonna 1987 almanakassa vakiintuneiksi liputuspäiviksi lisättiin isänpäivä ja YK:n päivä. 1988 vakiintuneiden päivien joukkoon oli lisätty kansallinen veteraanipäivä. Vuoden 1989 almanakasta lähtien liputuspäivälistalla luetellaan viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät niitä erikseen jaottelematta. 1998 lisättiin Eino Leinon päivä liputettavien päivien luetteloon. Vuonna 2007 liputuspäivänä mainitaan ensimmäisen kerran Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä.
J.L. Runebergin päivä (5.2.) Vakiintunut eli yleinen liputuspäivä kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin (5.2. 1804 - 6.5.1877) muistoksi. Hänen tunnettuja teoksiaan ovat mm: Saarijärven Paavo, Hauta Perhossa, Hirvenhiihtäjät, Hanna, Kuningas Fjalar sekä Vänrikki Stoolin tarinat, jonka alussa on Maamme-laulu. Runeberg osallistyi myös virsikirjakomitean työhön. Runebergin runoudessa yhdistyvät antiikkiset, romanttiset ja realistiset ainekset sopusointuiseksi kokonaisuudeksi. Isänmaalliset ja kansallisväritteiset runoelmat loivat edellytyksiä Runebergin arvostuksen nousuun.
Erityistä Runebergin päivää vietettiin ensimmäisen kerran 1854 Pietarsaaressa kirjailijan 50-vuotispäivänä. Vuodesta 1858 alkaen Porvoon teinit lauloivat Runebergin kodin ulkopuolella 5.2. 1874 alkaen vapaapalokunta liittyi tähän laulutervehdykseen. Vuonna 1863 Runeberg halvaantui metsästysretkellä sattuneen onnettomuuden seurauksena. Vuonna 1866 teinit hankkivat päivän vapaapäiväksi. Vapaapäivistä johtuen kansakouluissa ei kehittynyt erityisiä juhlatapoja lukuunottamatta Runebergin runojen lukemista ja Maamme-laulun esittämistä. (Suomenkielisiä kouluja oli kehotettu juhlimaan 1910 Kalevalan päivää.) Helsingfors Dagblad ehdotti 1886, että helmikuun viidennestä tulisi kansakunnan vuosijuhla. 1886 alkaen ylioppilaat esittivät laulutervehdyksen Runebergin patsaalla. Palvonnan muodot vaihtelivat eri paikkakunnilla. Vanhemmat helsinkiläiset huomioivat Runebergin päivää kynttilävalaistuksella vielä 1930-luvulla. Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen Arvostelijain Liitto perustivat Runeberg-palkinnon, joka on tarkoitettu ensisijaisesti romaani- ja novellitaiteelle sekä eeppiselle runoudelle. Ensimmäinen Runeberg-palkinto jaettiin 5.2. 1987. Nykyajan ihmiset tuntevat päivän erityisesti makeasta Runebergin tortusta.
Almanakka: Syntymäpäivän juhlintaan liputus vakiintui vuosisadan vaihteessa. Tuolloin ei ollut omaa kansallista lippua. Yhteisen kansallistunnuksen puuttuessa käytettiin eri ryhmien omia lippuja: ruotsinkielinen väestö punakeltaisia ja suomenkielinen väestö sinivalkoisia lippuja. Itsenäinen Suomi sai 1918 yhteisen kansallislipun. Runebergin päivä oli itsenäisyyden alusta ruotsinkielisten liputuspäivä. Päivästä tuli itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä käydyn kielitaistelun väline. Päivä oli vuodesta 1926 Suomalaisuuden liiton liputuslistalla. Erityisesti sotien jälkeisenä aikana Runebergin päivän vietto on saavuttanut kaikkien kansalaispiirien hyväksymisen. Helsingin yliopiston julkaisemaan kalenteriin on vuodesta 1950 lähtien merkitty viralliset ja yleiset liputuspäivät nimillään. Runebergin päivä on ollut niiden joukossa alusta alkaen. Muissakin kalentereissa on voinut ollut liputuspäiväluetteloita 1920 - 1930-luvulta lähtien. Niissäkin on mainittu Runebergin päivä.
Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä (28.2.) Virallinen liputuspäivä. 28.2. 1835 allekirjoitti Elias Lönnrot Suomen kansalliseepoksen Kalevalan ensimmäisen painoksen alkulauseen. Kalevala-kultin ensimmäisiä tyyssijoja olivat sekä Pohjalainen että Savokarjalainen osakunta. Kalevalan ilmestymisen 50-vuotisjuhlaa vietettiin 1885. Silloin esitettiin kehotuksia Kalevalajuhlien viettämiseksi. Juhlia järjestettiin useissa kaupungeissa. Helsingissä pidettiin ensimmäinen yleinen Kalevala-juhla, jonka järjesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Pohjois-Karjalan kansanopistossa alettiin 1890-luvun lopulta alkaen järjestää vuosittain yleisiä Kalevala-juhlia. Ns. sortovuosien aikana Kalevalan päivä alkoi olla suomenkieliselle sivistyneistölle Runebergin päivää tärkeämpi juhla. Vuonna 1910 Suomalaisuuden liitto esitti vetoomuksen päivän viettämisestä koko maassa. Vuonna 1917 samainen liitto järjesti erityisen Kalevala-viikon. Päivä vakiintui vähitellen liputuspäiväksi 1920-luvulla. 1920-1930- luvuilla viettoon kytkeytyi voimakas suomalaiskansallinen korostus. Vietto eli voimakkaana kansalliseepoksen 100-vuotispäivästä jatkosodan aikoihin asti. Kalevalaseura aloitti toimintansa virallisesti 1920. Kalevalan kouluopetukseen kiinnitettiin huomiota.
Päivä on siis ollut liputuspäivä itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Vuodesta 1950 päivä on ollut Helsingin yliopiston kalenterin liputuspäivien luettelossa. Kalevalan päivä on voitu mainita myös muissa kalentereissa liputuspäivänä jo aiemmin. Vuoden 1978 lippuasetuksesta lähtien päivä on ollut virallinen liputuspäivä sekä lisäksi suomalaisen kulttuurin päivä (Asetus 26.5.1978).
Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä (19.3.) Minna Canth (19.3. 1844 - 12.5. 1897) oli Suomen ensimmäinen huomattava naiskirjailija, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Canth kirjoitti novelleja, pienoisromaaneja ja näytelmiä. Canthin tunnettuja teoksia ovat mm.: Murtovarkaus, Työmiehen vaimo, Papin perhe, Hanna ja Kauppa-Lopo.
Sisäministeriö suositteli ensimmäisen kerran vuonna 2003 Minna Canthin päivää liputuspäiväksi. Silloin suositeltiin liputtamaan Canthin syntymäpäivälle ja tasa-arvolle. Päivä merkitään kalentereihin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Uuden päivän nimenä on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä. Minna Canth on ensimmäinen suomalaisnainen, joka saa oman liputuspäivän.
Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä (9.4.). Vakiintunut liputuspäivä. Mikael Agricola (n. 1510-1557) kuoli 9.4. 1557. Agricola oli uskonpuhdistaja ja suomalaisen kirjallisuuden isä. Hänen tekemänsä ABC-kiria oli ensimmäinen suomeksi painettu kirja. Rucouskirja on myös Agricolan merkittävimpiä teoksia. Agricola käänsi suomeksi mm. Uuden Testamentin ja Katekismuksen. Hän oli myös Turun piispana. 1800-luvulla kohotettiin Agricolan elämäntyötä kunniaan. Julkisen juhlinnan kohteena Agricola ei kuitenkaan ollut. Vuonna 1907 Helsingissä Agricolan kuoleman 350-vuotismuistopäivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti Agricola-juhlan, jossa oli kuitenkin vain vähän väkeä. Agricola-Seura esitti Helsingin yliopistolle vuonna 1959, että 9.4. merkittäisiin 1960 lähtien Agricolan päiväksi.
Päivä on siis ollut kalentereissa 1960 lähtien ja vuonna 1978 se sai myös nimekseen suomen kielen päivä. (Agricola-Seura esitti keväällä 1960 sanomalehtien välityksellä vetoomuksen, että kaikkialla nostettaisiin liput salkoihin Agricolan muiston vaalimiseksi. Päivää liputettiin 1960- ja 1970-luvuilla kuitenkin satunnaisesti). Päivä mainitaan Suomalaisuuden liiton yleisten liputuspäivien listalla vuonna 1978. Agricolan päivä pääsi vakiintuneiden liputuspäivien listalle yliopiston kalentereissa vuonna 1979.
Päivä on myös Elias Lönnrotin ( 9.4.1802- 19.3. 1888) syntymäpäivä. Elias Lönnrot oli Suomen kansanrunouden kerääjä, Kalevalan ja Kantelettaren tekijä. Hän teki runonkeruumatkoja mm. Vienan Karjalaan ja suomensi useita teoksia. Elias Lönnrotin syntymäpäivä vuonna 1902 innosti kansan juhlimaan. Lönnrotin rintakuvia oli kukitettuina ja seppelöityinä kauppojen näyteikkunoissa.
Kansallinen veteraanipäivä (27.4.) vuodesta 1987 lähtien vakiintuneiden liputuspäivien joukkoon. Päivä on omistettu sotaveteraaneille Lapin sodan päättymisen muistoksi. Lapin sota päättyi Kilpisjärvellä. Viimeinen saksalainen partio tavattiin 27.4. 1945. Seuraavana päivänä kenraali Siilasvuo lähetti presidentti Mannerheimille sähkeen, jossa ilmoitettiin sotatoimien päättyneen. Valtioneuvosto määräsi kansallisen veteraanipäivän yleiseksi liputuspäiväksi vuonna 1986 veteraanijärjestöjen aloitteesta. Sitä juhlittiin ensimmäisen kerran 1987. Kalentereissa päivä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1988. Juhlapäivänä kunnioitetaan elossa olevia veteraaneja.
Vappu, suomalaisen työn päivä (1.5.) vuodesta 1979 virallinen liputuspäivä. (Asetus 26.5.1978). Vappua vietettiin aluksi keskiajalla abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamispäivänä 1.5. Aiemmin samana päivänä oli vietetty germaanisia pakanallisia juhlia. Vappuyönä luultiin noitien ratsastavan luudilla tai pukeilla vanhoille uhripaikoille vehkeilläkseen pirun kanssa. Noitien säikyttämiseksi pidettiin kovaa melua ja sytytettiin tulia kukkuloille. Keskiajan lopulla vappu oli Ruotsissa tärkeä pyhä. Silloin kirkoissa pidettiin Valpurinmessu. Suomessa Valpurin päivä on kuulunut maatalouden vanhoihin merkkipäiviin. Silloin laskettiin karjaa laitumelle, poltettiin vapputulia ja harjoitettiin vapputaikuutta karjan menestymiseksi. Suomessa järjestettiin jo 1700-luvulla vappukalaaseja mm. pappiloissa. Papiston palkka- ja työvuosi alkoi vapulta. Porvarisperheissä järjestettiin simakutsuja. Sima on edelleen vapun tärkeimpiä tunnusmerkkejä.
Suomalaisen Vapun päivän kirkollista perinnettä ovat työkiellot: vappuna ei saa kalastaa, tai menettää kalaonnensa. Vappuna ei saa kylvää jne. Toisaalta Etelä-Suomessa sanottiin: "Vappu vakan pellolle kantaa". Karjalan Kannaksella pyrittiin vappuna kylpemään uudella vastalla. Sanottiin: "Vappu tulee vasta kainalossa." Vapuksi toivottiin lämmintä säätä: "Jos Vappuna kylmää, ei vilja kasva."
Ylioppilaiden vapunvieton lähtökohtana on ollut Etelä-Ruotsin kansanomainen vappu. Varsinaisesti vapun juhlinta aloitettiin ylioppilaiden toimesta 1800-luvulla. Vappu oli ylioppilaiden juhla Turun akatemian aikoihin 1810-20 luvuilla. Vuonna 1833 'vappua' juhlittiin 13.5. Ajankohta vaihteli vuosittain, mutta vuonna 1840 nimettiin 13.5. Floran päiväksi ja samalla ylioppilaiden kevätjuhlapäiväksi. Välillä juhlan vietto kiellettiin poliittisista syistä. 1848 lähtien perinne jatkui. Vuonna 1848 esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti Maamme-laulu. 1800-luvun lopulla kevätjuhlan pitoajaksi vakiintui vähitellen 1.5. Vappua yritettiin uudelleen siirtää Flooran päivään, mutta siinä ei onnistuttu. Flooran päivästä ei ole tullut vapun veroista kevään riemujuhlaa vaikka 1980-luvulla Flooran päivän viettoa yritettiin elvyttää. 1920-luvulta lähtien ylioppilaiden vapunvietto on keskittynyt vappuaattoon. Aiemmin huhtikuun viimeisenä päivänä oli huviteltu keksimällä aprillipiloja.
Työväestön juhlapäivä: Vuonna 1886 USA:ssa työläiset valitsivat 1.5. mielenosoituspäiväkseen. Pariisin kongressissa 1889 kokoontunut toinen sosialistinen internationaali määräsi päivän kansainvälisesti työläisten mielenosoituspäiväksi. 1890-luvulla vappumarssit alkoivat vakiintua monissa maissa. Säännöllinen vapunvietto aloitettiin työväenjärjestöjen toimesta 1902 Suomessa. Siihen kuuluivat työväen kulkueet ja poliittiset juhlat. Suomalaisuuden Liitto esitti vappua liputettavaksi jo 1920-luvulla. Ehdotus kuitenkin herätti kritiikkiä ja vapun liputtaminen jäi unhoon 50 vuodeksi. Vappumarssit ovat nykyisin selvästi vähentyneet, mutta poliittisia puheita pidetään vappuna edelleen.
Vappua vietetään myös iloisena kevätjuhlana, kevään tulon merkkipäivänä. Vuoden 1918 jälkeen vappu on ollut monessa maassa palkallinen vapaapäivä. Suomessa vappu on ollut vapaapäivä 1940-luvulta lähtien. Vappu on valkolakkeineen, punalippuisine marssirivistöineen, ilmapalloineen ja huiskineen lähinnä kaupunkilaisten juhla, kevään karnevaali. Vuonna 1979 liputettiin vappua ensimmäisen kerran yleisesti.
Äitienpäivä (8.5.-14.5. välinen sunnuntai). (Suomessa vuodesta 1918 alkaen, nykyisellä paikallaan 1927 alkaen, virallinen liputuspäivä 1947). Virallinen liputuspäivä.
Jo antiikissa järjestettiin juhlia Rhean kunniaksi. 1600-luvulta alkaen vietettiin Englannissa Mothering Sunday- sunnuntaita puolipaastosunnuntaina. Äitienpäivä on kuitenkin lähtöisin Yhdysvalloista. Rouva Julia Ward Howe halusi vahvistaa rauhaa kutsumalla äitejä koolle. Hänen työtään jatkoi Ann Reeves Jarvis, joka järjesti Äitien päivä -kokouksia ja perusti Äidin työ -järjestön. Hän haaveili maailmanlaajuisesta äidille omistetusta päivästä. Ann Jarvisin perhe asui Länsi-Virginiassa. Ann Reeves Jarvis kuoli toukokuun 9. päivänä 1905. Ann Jarvisin tytär, joka oli myös nimeltään Ann Jarvis, järjesti 1907 kirkossa äitinsä muistoksi juhlan.
Ann Jarvisin kotikaupungissa Philadelphiassa vietettiin yleistä äitien muistopäivää jo vuonna 1908. Vuonna 1909 jo 45 osavaltiossa vietettiin äitienpäivää. Vuonna 1912 perustettiin Mother's Day Association. 1914 kongressi ja presidentti Wilson julistivat toukokuun toisen sunnuntain virallisesti äitienpäiväksi. Äitienpäivästä tuli kansallinen juhlapäivä. Päivä sijoitettiin toukokuun toiselle sunnuntaille eli Ann Jarvisin äidin kuolinpäivän tienoille. Yhdysvalloista äitienpäivä levisi Kanadaan ja Australiaan. Päivä levisi myös Eurooppaan. Belgiassa sitä vietettiin ensimmäisen kerran 15.2. 1913. 1914 äitienpäivä levisi Sveitsiin, jossa sitä vietettiin aluksi kesäkuun alussa.
Norjassa varsinainen äitienpäiväperinne alkoi helmikuussa vuonna 1919. Ruotsissa päivää on juhlittu vuodesta 1919 alkaen yleensä toukokuun viimeisenä. (Vuonna 1919 päivä oli toukokuun kolmas sunnuntai.) Ruotsissa äitienpäivä ei ole virallinen liputuspäivä, mutta ruotsalaiset voivat liputtaa silloin. Tanskaan äitienpäivä tuli vuonna 1928.
Nykyisin äitienpäivää vietetään eri puolilla maailmaa. Päivän ajankohta kuitenkin vaihtelee. Norjassa sitä vietetään helmikuun toisena sunnuntaina. Espanjassa sitä vietetään toukokuun alussa. Toukokuun toisena sunnuntaina sitä vietetään mm. Australiassa, Belgiassa, Kanadassa, Tanskassa, Saksassa, Virossa, Hollannissa, Italiassa, Sveitsissä, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Ruotsissa äitienpäivä on edelleen toukokuun viimeinen sunnuntai. Venäjällä äitienpäivä on marraskuun lopulla. Lisäksi Isossa-Britanniassa vietetään äitienpäivää perinteikkäällä paikallaan neljäntenä paastonajan sunnuntaina. Sen nimenä on "Mothering Sunday". 1900-luvun alussa yritettiin elvyttää päivän vanhaa viettotapaa, mutta amerikkalaismallinen äitienpäivä syrjäytti vanhan englantilaisen tavan.
Suomessa vuonna 1907 Kotikasvatusyhdistys painotti ohjelmassaan äidin merkitystä perheessä. Se järjesti eri puolilla maata Kodin päivä -tilaisuuksia. Tampereen lähellä Varalan liikuntaopistossa järjestettiin 'äitien päivä'- tilaisuuksia unikeonpäivänä. Kotikasvatusyhdistyksen sihteeri Vilho Reima tutustui äitienpäivän viettoon Yhdysvalloissa vuonna 1910. Suomeen palattuaan hän puhui äitienpäivän vieton puolesta. 1918 Reima teki julkisen vetoomuksen äitien muistamiseksi heinäkuussa. Hän vauhditti aloitettaan levittämällä kansan keskuuteen 100 000 lentolehtistä. Suomessa äitienpäivää juhlittiin vuonna 1918 heinäkuussa. Sitä ei kuitenkaan vietetty yleisesti; vain Alavieskassa tiedetään juhlia järjestetyn 7.7. 1918.
Vuonna 1919 äitienpäiväjuhlia oli jo satoja. 1919 päivän ajankohta muuttui. Heinäkuusta päivä siirrettiin syyskuulle. Vuonna 1919 äitienpäivä oli 14.9. Kotikasvatusyhdistys päätti 1919 esittää, että päivää vietetään seuraavana vuonna toukokuun kolmantena sunnuntaina. Kotikasvatusyhdistys julkaisi 1920 äitienpäiväohjelmistoa. Lisäksi toivottiin, että seurakuntien papisto päivän saarnoissaan koskettelisi äitienpäivän merkitystä.
1920-1926 äitienpäivä oli toukokuun kolmantena sunnuntaina. Opettajat valittivat päivän sopimatonta ajankohtaa. Lasten kevättutkinto oli samalla viikolla. Kotikasvatusyhdistys ehdotti uutta ajankohtaa, toukokuun toista sunnuntaita, jotta vältyttäisiin koulujen lukukauden loppukiireiden aiheuttamilta haitoilta.
Äitienpäivä on vuodesta 1927 lähtien ollut aina 8.5.-14.5. välinen sunnuntai. Äitienpäivä tuli vuonna 1930 Kansanvalistusseuran kalenteriin, ja vuodesta 1947 lähtien se on ollut virallinen liputuspäivä. (Sitä on kuitenkin liputettu epävirallisesti jo 1920-luvulla.) 1960-luvulla yleiset juhlatilaisuudet vähenivät. Äitienpäivästä tuli enemmän kotona vietettävä juhla. Äitienpäivästä tuli varhaisessa vaiheessa pakollinen lahjanostopäivä. Väestöliitto järjesti perustamisvuonnaan Kansallisteatterissa äitienpäiväjuhlan, joka radioitiin. Perinne on jatkunut pitopaikkojen vaihduttuakin. Tilaisuuksia on televisioitu. Väestöliiton aloitteesta äideille on jaettu Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkkejä. Äitienpäivää vietetään erityisesti perhejuhlana. Äitienpäivään kuuluvat myös kukat ja kortit. Monessa perheessä äidille viedään kahviaamiainen vuoteeseen.
J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä (12.5.) Vakiintunut liputuspäivä. J.V. Snellman (5.12. 1806- 4.7. 1881) oli suomalaisuuden isä, kansallinen herättäjä. Vuonna 1840 Snellman esitti suomalaisen yhteiskunnan, virkamiehistön ja sivistyneistön tilasta kahdeksan teesiä. Vuonna 1842 teoksessaan Läran om Staten hän Hegeliin nojautuen osoitti, että valtion ytimenä on kansallishenki. Snellman osoitti myös, että syy henkiseen hervottomuuteemme oli kansallishengen ja -kirjallisuuden puute ja että kansallisen kirjallisuuden tulisi olla suomenkielistä. Snellman toimi senaattorina ja hän saattoi päätökseen rahanuudistuksen. Snellman sai tunnustusta jo elinaikanaan. Tunnettu perinne oli ylioppilaiden laulutervehdys Snellmanille Vilhelmin päivänä. Näyttävät juhlallisuudet Helsingissä värittivät hänen 75-vuotispäiväänsä. Snellmanin syntymäpäivää juhlittiin näyttävästi jo 1800-luvulla. Snellmanin syntymän 100-vuotispäivänä 1906 kansallisuushenki oli korkealla. Tuolloin perustettiin Suomalaisuuden liitto Helsingin Mäntymäellä pidetyissä kansalaisjuhlissa. Siellä liehuivat sinivalkoiset liput, jotka olivat kentältään kahtia jaetut. Niiden alaosa oli sininen ja yläosa valkoinen. Snellmania kunnioitettiin monilla muillakin juhlallisuuksilla Helsingissä, muissa kaupungeissa ja maaseudulla. Näyttävästi juhlittiin myös Snellmanin 150-vuotisjuhlaa vuonna 1956.
J.V. Snellmanin päivä oli itsenäisyyden alusta lähtien Suomalaisuuden liiton suosittama liputuspäivä. Päivä on ollut merkittynä Helsingin yliopiston julkaisemaan kalenteriin liputuspäivänä vuodesta 1950 lähtien. Muissa kalentereissa Snellmanin päivä on voitu mainita jo aiemmin liputettavien päivien listalla. 1978 lähtien päivä on ollut myös suomalaisuuden päivä.
Kaatuneitten muistopäivä (15.5.-21.5. välinen sunnuntai) Vakiintunut liputuspäivä. Piispainkokous päätti 12.4. 1940 esittää suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä vasta päättyneen sodan sankarivainajien muistoksi 19.5. 1940 kaikissa kirkoissa. Pääesikunnan 1.5. 1940 antamassa käskyssä ilmoitettiin Ylipäällikkö Mannerheimin käskeneen, että toukokuun 16. päivää ei tänä vuonna vietetä armeijan lippujuhlana. Sen sijaan vietetään toukokuun 19. päivää uskonnollisena muistopäivänä, jolla haluttiin kunnioittaa molemmissa sodissa (1918, 1939-40) henkensä antaneiden muistoa. Mannerheimin käsky koski muodollisesti vain puolustusvoimia. Se sai kuitenkin yleisen luonteen, ja käskyä noudatettiin kaikkialla.
Muistopäivää on juhlittu 19.5.1940 lähtien sodissa kaatuneiden sankarivainajien muistoksi. Vainajien muiston kunnioittamisen ohella käskyn tarkoituksena oli edistää kansallista sopua ja yksimielisyyttä. Aluksi päivän nimi oli sankarivainajien muistopäivä vuoteen 1945. 1942 Aseveljien Liitto yhdessä Sotainvalidien Veljesliiton kanssa vastasi päivän valtakunnallisesta viettämisestä. Aseveljien Liitto vastasi järjestelyistä vuoteen 1944, jolloin se lakkautettiin. Sen työtä jatkamaan perustettiin Sotaleskien Huolto -niminen järjestö, joka myöhemmin toimi nimellä Kaatuneiden Omaisten Liitto. Muistopäivän viettoon on alusta asti kuulunut valtakunnallinen pääjuhla sekä paikallisia muistotilaisuuksia jumalanpalveluksineen ja sankarihaudoilla käynteineen. Päivän merkitys oli suurin jatkosodan aikana ja heti sen jälkeen. Suomalaisuuden liiton vuonna 1956 julkaisema liputusopas mainitsee, että puolitankoliputus kaatuneiden muiston kunnioittamiseksi on sotien jälkeisistä vuosista yleistynyt.
Helsingin yliopiston julkaisemaan kalenteriin kaatuneiden muistopäivä pääsi vasta vuonna 1974. Päivä puuttui myös monesta muusta kalenterista. (Joihinkin kalentereihin päivä oli kuitenkin merkitty myös ennen vuotta 1974.) Vuonna 1977 merkittiin Helsingin yliopiston kalenteriin kaatuneitten muistopäivä liputuspäivien joukkoon. Liput pidettiin puolitangossa osan päivästä vuoteen 1994 asti.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä (4.6.) Virallinen liputuspäivä. Päivää on juhlittu vuodesta 1942 lähtien 4.6. Tätä ennen armeijan lippujuhla oli 16.5. vuodesta 1919 lähtien. Todelliseksi itsenäisyyspäiväksi suunniteltiin 16.5.1918, jolloin valkoinen kenraali ratsasti pääkaupunkiin. Toukokuussa ollut lippujuhlan päivä säilytti pitkään epävirallisen kansallispäivän aseman. Sillä oli suuri kansansuosio. Päivän vietossa oli keskeistä suojeluskuntien ja armeijan paraatit. Ensimmäinen paraati järjestettiin 16.5. 1919. 16.5. oli valkoisen armeijan ja vapaussodan näkyvin kansallinen merkkipäivä 1920- ja 1930- luvuilla. Vuonna 1934 armeijan lippujuhla määriteltiin viralliseksi liputuspäiväksi (asetus 27.4. 1934). Ylipäällikkö Mannerheim määräsi vuonna 1940, ettei lippujuhlan päivää vietetä vuonna 1940 vaan 19.5. vietettäisiin sodassa kaatuneiden sankarivainajien muistoa. Tarkoituksena oli edistää kansallista sopua. Suomen ollessa jo uudessa sodassa muutettiin kesäkuun alussa 1942 liputusasetusta siten, että armeijan lippujuhlan päivä siirrettiin marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän kohdalle. Aluksi päivää kutsuttiin Suomen Marsalkan syntymäpäiväksi, mutta varsin pian sitä nimitettiin puolustusvoimain lippujuhlaksi. (1970-luvun kalentereiden liputuspäivälistassa päivän virallisena nimenä on Suomen Marsalkan syntymäpäivä, jota vietetään puolustusvoimain lippujuhlana). 1970-luvulla Suomen lippukomitea oli esittänyt, että puolustusvoimain lippujuhlan päivä poistettaisiin virallisten liputuspäivien joukosta. Hanke sai osakseen vastalauseita. Vuoden 1978 lippuasetuksessa lippujuhla säilyi virallisena liputuspäivänä. Lippujuhlan päivänä järjestetään näyttävä sotilasparaati.
Juhannus, Suomen lipun päivä (20.6.-26.6. välinen lauantai vuodesta 1955 lähtien, sitä ennen 24.6.) Suomen lipun päivää vietettiin ensimmäisen kerran 1927. Vuodesta 1934 lähtien se on ollut virallinen liputuspäivä (asetus 27.4.1934), 1955 lähtien nykyisellä paikallaan. 1920-luvulla keskusteltiin erityisen Suomen lipulle omistetun päivän nimeämisestä. Suosituimmaksi ehdotukseksi osoittautui kirjailija Maila Talvion esitys juhannuspäivän viettämisestä Suomen lipun päivänä. Se on päivä, johon liittyy paljon valoa ja ennenkaikkea se ei liity mihinkään poliittisiin tapahtumiin. Itsenäisyyden Liitto otti sitten ajaakseen Suomen lipun päivän viettoa. Vuonna 1927 julkaistiin lehdissä kehotus liputtaa seuraavana juhannuksena Suomen lipun päivän merkeissä. Vuonna 1934 vahvistettuun lippuasetukseen sisällytettiin myös juhannus virallisena liputuspäivänä. Lippukomitea ehdotti 1970-luvulla, että lippu vedettäisiin salkoon juhannusaattoiltana kello 18 ja lasketaan seuraavan päivän iltana kello 21. (Asetus 26.5. 1978). Juhannus on keskikesän iloinen juhla vuoden valoisimpaan aikaan. Juhannuspäivä ja -aatto ovat enimmäkseen maallisia juhlia, joihin liittyy riehakas juhlinta, kokkotulet, saunominen, valoisat kesäyöt, juhannuskoivut ja -seppeleet sekä juhannushäät ja juhannustaiat. Juhannuspäivä oli säiden ja vuodentulon tarkkailupäivä.
Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä (6.7.) vietetty vuodesta 1992 alkaen. Sitä ehdotettiin myös liputuspäiväksi alusta saakka. Helsingin yliopisto hyväksyi päivän almanakkaansa vuodesta 1998 lähtien. Runon ja suven päivänä juhlitaan Eino Leinoa (6.7. 1878- 10.1. 1926), oik. Lönnbohm. Leinon runokokoelmia ovat mm: Maaliskuun lauluja, Kangastuksia, Tähtitarha, Helkavirsiä ja Simo Hurtta. Leinon päämerkitys on runoilijana.
Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä (10.10.) Vakiintunut liputuspäivä. Aleksis Kivi (10.10. 1834 - 31.12. 1872)(oik. Stenvall) loi suomalaisen näytelmä- ja romaanikirjallisuuden. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Seitsemän veljestä, Nummisuutarit, Lea ja Kihlaus. Aleksis Kivi ei saanut kaikilta aikalaisiltaan ansaitsemaansa arvostusta. Vuonna 1884 oli kulunut 50 vuotta kirjailijan syntymästä. Muistopäivä meni kuitenkin ohi täysin huomaamatta. Kuoleman 50-vuotispäivä 31.12. 1922 kuitenkin huomattiin. Tällöin järjestettiin Helsingin Kansallisteatterissa muistonäytäntö kirjailijan kunniaksi. Kiven syntymän satavuotispäivänä paljastettiin Nurmijärvellä Kiven muistopatsas. Kiven satavuotismuisto innosti koko kansan juhlimaan. Kansallisesti merkittävä päivä oli myös liputuksen arvoinen. Vuonna 1926 Suomalaisuuden liitto mainitsi Aleksis Kiven päivän liputuslistallaan.
Almanakkoihin päivä on merkitty ensimmäisen kerran vuonna 1950. (Mm. kansakoulukalenterissa päivä oli mainittu jo aiemmin.) Vuonna 1950 Helsingin yliopisto otti kalenterissaan käytännön merkitä joitakin yleisiä liputuspäiviä. Aleksis Kiven päivä on ollut mukana alusta alkaen tällä listalla. Vuodesta 1978 alkaen on liputusluetteloissa päivän nimenä myös suomalaisen kulttuurin päivä.
YK:n päivä (24.10.) Vakiintunut liputuspäivä. II maailmansodan aikana keskusteltiin uuden maailmanjärjestön perustamisesta Kansainliiton tilalle. Roosevelt ja Churchill antoivat ns. Atlantin julistuksen vuonna 1941. Sen seurauksena 26 liittoutuneen osapuolen valtiota yhtyi tammikuussa 1942 yhdistyneiden kansakuntien julistukseen. 1945 kutsuttiin koolle sodan voittajavaltioiden konferenssi San Fransiscoon. Kesäkuussa nämä maat allekirjoittivat YK:n peruskirjan. YK katsottiin perustetuksi kun viisi turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenvaltiota ja enemmistö muista oli ratifioinut sopimuksen. Se tapahtui 24.10.1945. YK:n päivää on vietetty vuodesta 1948 alkaen. Suomi liittyi YK:hon vuonna 1955. 1960-luvulla YK:ssa pohdittiin voitaisiinko päivästä tehdä kansainvälinen liputuspäivä. Suomessa päivää ei vielä tuolloin kelpuutettu virallisten liputuspäivien joukkoon. Sitä ei liputettu muissakaan Pohjoismaissa.
Päivä merkittiin kalenteriin 1968 lähtien ilman liputussymbolia. Suomen YK-liitto ja Suomalaisuuden liitto esittivät vuonna 1979 ja 1980 julkisen sanan välityksellä, että kansalaiset liputtaisivat myös YK:n päivänä. Vuodesta 1987 lähtien YK:n päivä on ollut myös mm. Helsingin yliopiston julkaisemassa kalenterissa liputuspäivien joukossa. Silloin siitä tuli virallisesti liputuspäivä. Merkkipäivä on omistettu aseidenriisunnan, kansojen keskinäisen yhteistyön ja rauhan edistämiselle. Silloin myös muistutetaan yksilön oikeuksista.
Svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä (6.11.) Vakiintunut liputuspäivä. Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa 6.11.1632. Kustaa syntyi vuonna 1594. Kustaa Aadolf oli Ruotsin merkittävimpiä kuninkaita. Hän oli Kustaa Vaasan pojanpoika. 9-vuotiaasta lähtien hän osallistui maansa hallituksen kokouksiin ja vähitellen valtion hoitoon. Hän joutui taistelemaan Tanskaa, Venäjää ja Puolaa vastaan. Valtiolliset uudistukset toteutuivat Ruotsissa Kustaan aikana. 1617 julkaistiin ensimmäinen valtiopäiväjärjestys, jossa vahvistettiin valtiopäivien jako neljään säätyyn. Suomi jaettiin kirkollisesti kahtia eli Turun ja Viipurin hiippakuntiin.
Svenska dagen oli suomenruotsalaisen kielivähemmistön identiteettipäivä 1900-luvun alusta. RKP päätti vuonna 1906 ryhtyä viettämään vuotuista juhlapäivää ruotsinkielisten yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi. Ensimmäistä ruotsalaisuuden päivää vietettiin 6.11.1908. 1914-1917 välisenä aikana ruotsalaisuuden päivän juhlia ei järjestetty. Ruotsalaisuuden päivä mainitaan jopa Suomalaisuuden liiton suosittamien liputuspäivien listalla vuonna 1926. Ehdotus sai kuitenkin aikaan melkoisesti kritiikkiä. Ruotsalaisuuden päivän merkitys väheni 1960-luvulla, kunnes sen merkitys jälleen kasvoi 1970-luvulla. Se on ollut liputuspäivä 1979 alkaen virallisesti. (Ruotsinkieliset ovat liputtaneet jo aiemmin). Käytännössä liputtaminen Kustaa Aadolfin päivänä on jäänyt vieraaksi maamme suomenkielisille.
Isänpäivä (8.11.-14.11. välinen sunnuntai) Vakiintunut liputuspäivä. 1949 suositeltiin Skandinavian maissa isänpäivän ajankohdaksi marraskuun toista sunnuntaita. Suomessa päivä on ollut almanakassa vuodesta 1970. Sitä suositeltiin liputuspäiväksi 1979 lähtien, mutta vasta 1987 lähtien se on ollut Helsingin yliopiston almanakassa. Silloin siitä tuli myös virallisesti liputuspäivä.
Isänpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa sitä juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 1910 Washingtonin Spokanessa. Vuonna 1909 rouva Sonora Smart Dodd istui kirkossa toukokuussa kuuntelemassa äitienpäivän saarnaa. Rouva Doddin isä oli perheen äidin kuoleman jälkeen joutunut ottamaan vastuulleen seitsemän lapsen kasvattamisen. Saarnan jälkeen Dodd kiiruhti esittämään ajatuksensa isänpäivästä seurakuntansa papille. Tämä innostui asiasta ja sai muutkin Spokanen seurakuntalaiset kannattamaan ajatusta. Vuonna 1910 Spokanessa vietettiin ensimmäistä isänpäivää kesäkuussa. Sittemmin ajankohdaksi vakiintui kesäkuun kolmas sunnuntai. Kauppojen ikkunoita somistettiin ja pappi saarnasi kirkossa isänpäivään teemaan liittyvän tekstin. Päivä pysyi kuitenkin pitkään melko tuntemattomana. Vuonna 1924 presidentti Coolidge suositteli isien juhlintaa kaikille osavaltioille. Päivän tavoitteeksi mainittiin läheisten suhteiden luominen isän ja lasten välille. 1935 perustettiin Yhdysvalloissa kansallinen isänpäivän komitea. Eurooppalaiset eivät olleet innostuneita isänpäivästä. Ruotsissa isänpäivää on vietetty vuodesta 1931, aluksi kesäkuun toisena tai kolmantena sunnuntaina. 1949 muodostettiin Pohjoismaiden kauppiaista toimikunta, jonka suosituksesta kaikissa Skandinavian maissa isänpäivän ajankohdaksi tuli marraskuun toinen sunnuntai.
Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Virossa isänpäivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina. Tanskassa se on kuitenkin 5. kesäkuuta. Isänpäivän sijainti vaihtelee eri maissa. Monessa maassa sitä vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Näin on mm. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Ranskassa, Japanissa ja Alankomaissa.
Päivän viettäminen vakiintui Suomessa hitaasti. Vuodesta 1970 lähtien päivä on ollut almanakassa (ei ihan kaikissa). Vuonna 1979 Suomalaisuuden liiton ja Väestöliiton esityksestä sitä liputettiin ensimmäisen kerran. Liitot esittivät tiedotusvälineiden kautta vuonna 1979, että liput kohotettaisiin salkoon myös isien kunniaksi. Liputtaminen jatkui seuraavina vuosina. Helsingin yliopiston 'viralliseen' almanakkaan isänpäivä hyväksyttiin kuitenkin vasta vuonna 1987. Silloin siitä tuli siis virallisesti liputuspäivä. (Tosin päivä oli ollut siellä jo 1970-luvun alussa, mutta kyseessä oli 'painovirhe'.)
Itsenäisyyspäivä (6.12.) 1919 lähtien. (Asetus 20.11.1919). Virallinen liputuspäivä. Lain säätämä yleinen juhla- ja vapaapäivä vuodesta 1929 (Asetus 8.11.1929). 6.12. 1917 eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen. Vuonna 1919 määrättiin, että itsenäisyyspäivänä on järjestettävä jumalanpalveluksia ja virastoissa, tuomioistuimissa ja kouluissa on oltava vapaapäivä. Samoin julkisia rakennuksia on liputettava. Vuoden 1919 itsenäisyyspäivän viettoon kuului juhlajumalanpalvelus, iltapäiväjuhla Kansallisteatterissa, kansalaisjuhlia, juhlanäytäntöjä, Suojeluskunnan marsseja, pienoislippujen myyntiä kaduilla jne. Vuonna 1929 asetuksessa itsenäisyyspäivästä tuli lain voimalla yleinen juhla- ja vapaapäivä. Siitä tuli palkallinen vapaapäivä. Itsenäisyyspäivä rauhoitettiin samanlaiseksi kuin pyhäpäivät ja mm. markkinoiden, torikauppojen ja huutokauppojen pito kiellettiin. Päivä merkittiin yleisesti almanakkoihin 1934 alkaen. Samalla se määrättiin viralliseksi liputuspäiväksi. Itsenäisyyden liitto ehdotti kynttilävalaistusta itsenäisyyspäiväksi 1920-luvun lopulla. Vähitellen kynttilöiden poltto vakiintui itsenäisyyspäivän perinteeksi. Itsenäisyyden alkuvuosista lähtien presidentinlinnassa on pidetty vastaanottoja. Itsenäisyysjuhlien seuraamisesta televisiosta on tullut suosittu päivän viettotapa monelle. Sotien aikana ja sen jälkeen itsenäisyyspäivään alettiin liittää yhä enemmän juhlallisuutta.
Päivä, jolloin toimitetaan valtiolliset vaalit, kunnallisvaalit, Euroopan parlamentin edustajien vaalit tai neuvoa-antava kansanäänestys koko maassa. Myös nämä ovat virallisia liputuspäiviä.
Päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu toimeensa. Myös virallinen liputuspäivä.
Vuoden 1978 asetuksessa lippukomitea ehdotti virallisiksi liputuspäiviksi kansanedustajien vaalipäiviä sekä päivää, jolloin tasavallan presidentti astuu toimeensa. Tällä haluttiin korostaa Suomen valtiomuodon kansanvaltaista luonnetta ja kansalaisten osallistumisen merkitystä yhteiskuntaa koskevien päätösten teossa. Samalla harkittiin myös kunnanvaltuuston vaalipäiviä ja hallitusmuodon vahvistamispäivää 17.7. esitettäviksi virallisiksi liputuspäiviksi, mutta niistä luovuttiin. Suomalaisuuden liitto kuitenkin suositteli liputuspäiviksi kunnanvaltuuston vaalipäiviä ja presidentin vaalipäiviä. Nykyisin kumpikin niistä on virallinen liputuspäivä.
Eurooppa-päivä (9.5.) vietetty Suomessa vuodesta 1995 lähtien. Sisäasiainministeriö suositteli sitä liputuspäiväksi 1998, 2000, 2001, 2002, 2003, 2005, 2006 ja 2007. (Vuonna 1999 ja 2004 se sattui samalle päivälle äitienpäivän kanssa.) Sisäministeriö suositteli päivää liputuspäiväksi ja määräsi valtion virastoja ja laitoksia liputtamaan Eurooppa-päivänä. Vuodesta 2003 alkaen Eurooppa-päivä on merkittynä kaikissa kalentereissa. Liputussymbolia ei ole kuitenkaan merkitty almanakkoihin. Päivää vietetään kaikissa EU:n jäsenmaissa. 9.5. 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman luki julistuksen lehdistötilaisuudessa Pariisissa. Julistuksessaan hän ehdotti, että ranskalais-saksalainen hiili- ja terästuotanto asetetaan yhden kansainvälisen viranomaisen alaisuuteen, johon muut Euroopan maat voivat osallistua. Euroopan integraation tavoitteena oli Saksan ja Ranskan välisen, satoja vuosia vaikuttaneen sotilaallisen jännityksen lopullinen poistaminen. Perusajatus oli saattaa Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarat ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Näin sidottaisiin entisten vihollisten elintärkeät taloudelliset edut toisiinsa peruuttamattomalla tavalla. Tarkoitusta varten tuli perustaa järjestö, joka takaisi tavoitteisiin pääsyn. Tuloksena oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus, joka allekirjoitettiin Pariisissa huhtikuussa 1951. Mukana olivat Ranska, Saksan liittotasavalta, Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg. Päätös Eurooppa-päivän pitämisestä syntyi Milanon Eurooppa-neuvoston kokouksessa vuonna 1985. Päivän järjestämisen taustalla oli pyrkimys lähentää kansalaisia ja yhteisöä sekä luoda yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Puolueet, yliopistot, koulut ja yhdistykset kokoavat ihmisiä yhteen juhlimaan Eurooppa-päivää. EU-tiedon jakaminen ja keskustelu unionin ajankohtaisista asioista kuuluvat erityisesti päivän tapahtumiin.
Lisäksi on ns. ainutkertaisia liputuspäiviä esim. 29.5. 1993 Suomen lipun 75-vuotispäivä, 29.5. 1998 Suomen lipun 80-vuotispäivä ja 13.5. 1998 Maamme-laulun 150-vuotisjuhlapäivä.
8.12.2005 sisäasianministeriö suositteli yleistä liputusta Jean Sibeliuksen 140-vuotisjuhlapäivän kunniaksi. Sisäasiainministeriö määräsi valtion virastot ja laitokset liputtamaan Jean Sibeliuksen syntymäpäivän johdosta 8. 12. 2006. Sisäasiainministeriö suositti myös yleistä liputusta.
Edellytyksenä uuden liputuspäivän hyväksymiselle on se, että se saa kansalaisten yleisen hyväksynnän.
Jean Sibeliuksen syntymäpäivää liputuspäiväksi ovat ehdottaneet muun muassa Hämeenlinnan Kansallinen Kulttuuriyhdistys ry, Hämeenlinnan Sibeliusseura ry, Sibelius-opisto ja Hämeenlinnan kaupunki. Myös Järvenpään kaupunki on esittänyt Sibeliuksen syntymäpäivän saamista yleiseksi liputuspäiväksi. Järvenpään kaupungin esitykseen ovat yhtyneet useat yhteisöt ja yhdistykset.
Sisäasiainministeriö suositti yleistä liputusta Suomen rauhanturvaamistoiminnan juhlavuoden kunniaksi maanantaina 29. toukokuuta 2006. Päivä on YK:n kansainvälinen rauhanturvaajien päivä.
Sisäasiainministeriö suositti yleistä liputusta Eduskunnan 100 –vuotisjuhlapäivänä torstaina 1. kesäkuuta 2006.
23.3.2002 sisäasiainministeriö suositteli liputusta Pohjolan päivänä. Silloin tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Pohjoismaiden neuvoston Helsingin sopimus allekirjoitettiin. Samana päivänä tuli kuluneeksi 50 vuotta Pohjoismaiden neuvoston perustamisesta.
1.1. 2000 vietettiin liputtamalla vuosituhannen ensimmäistä päivää. (Uusivuosi ei ole Suomessa liputuspäivä, sen sijaan mm. Ruotsissa ja Norjassa se on. Mm. Arvo Viklund-Viljantin vuonna 1927 julkaisemassa liputusoppaassa 'Siniristilippumme' esitettiin liputuspäiviksi uudenvuodenpäivää ja joulupäivää.)
Lisäksi on suositeltu liputtamista valtionpäämiehen täyttäessä esim. 60 tai 70 vuotta. Lisäksi valtioneuvosto antaa suosituksen tai määräyksen yleisestä suruliputuksesta kotimaassa tai ulkomailla tapahtuneiden onnettomuuksien johdosta. Suruliputusta voidaan myös suositella kansallisen merkkihenkilön kuoleman yhteydessä.
Ahvenanmaalla virallisia liputuspäiviä ovat:
Ahvenanmaan lipun päivä huhtikuun viimeisenä sunnuntaina,
Itsehallinnon päivä 9.6. ja
Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja neutralisoinnin päivä 30.3.
On syytä muistaa, että Suomessa on liputusvapaus. Yksityisellä kansalaisella, järjestöllä ja yrityksellä on oikeus liputtaa Suomen lipulla, kun se nähdään aiheelliseksi.
Liputukseen liittyviä lähdeteoksia.
Nuutin päivä (vanha 7.1.; uusi 13.1.) vuodesta 1708 alkaen uudella paikalla. Päivän taustalla on kaksi tanskalaista pyhimystä: Tanskan pyhä Knut-kuningas sekä herttua Knut Lavard. Knuut Pyhä hallitsi Tanskaa 1080-1086. Hänet murhattiin 10.7. 1086. Knuut Lavard puolestaan murhattiin valtataistelussa 7.1.1131. Nuutin päivä on siis varsinaisesti Knuut Lavardin kuolinpäivä. Nuutti on joulurauhan loppumisen päivä. Vanhemmissa ruotsalaisissa kalentereissa tammikuun kolmannentoista nimi on Herran Ilmestymisen oktaavi tai kahdeskymmenes päivä joulua. Viimeksi mainittu nimitys esiintyy muutamissa Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa. Se tarkoittaa päivää, jolloin joulurauha loppuu. Useiden muiden keskiaikaisten lähteiden mukaan joulurauhan on katsottu loppuvan jo 7.1. Koska näin oli kaksi joulurauhan loppumista tarkoittavaa päivää, on Nuutti kirkollisesta vaikutuksesta saattanut hypähtää jälkimmäiseen joulurauhan loppumispäivään, joka on kirkollisen epifania-juhlan jälkipyhä. Joulurauha loppui Nuuttiin, olipa se sitten 7.1. tai 13.1. Varakkaat ovat voineet juhlia viikkoa kauemmin kuin talonpojat ja köyhä kansa jopa samalla paikkakunnalla. Vanhassa talonpoikaisessa Suomessa kylien miehet lähtivät riehakkaana joukkona kiertämään talosta taloon kestitystä vaatien. Miehet saattoivat pukeutua naiseksi, naiset mieheksi. Mukanaan he kuljettivat kummalliseksi olioksi puettua Nuuttia, jota kutsuttiin nuuttipukiksi. Nuutti ja kumppanit vaativat oluttynnyreistä viimeiset tipat. Ellei kestitystä saatu, esitettiin karkeasanainen haukkumalaulu. Olut koottiin rekeen ja saalis kuljetettiin kylän suurimpaan tupaan, jossa pidettiin joulukauden viimeiset leikit ja tanssit.
Vainojen uhrien muistopäivä (27.1. vuodesta 2002 alkaen) Valtioneuvoston kanslia teki 20.2.2001 päätöksen uudesta muistopäivästä, joka merkittäisiin kalentereihin. Päätös kuuluu seuraavasti: "Valtioneuvoston kanslia on päättänyt hallituksen keskusteltua asiasta, että juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää ryhdytään viettämään tammikuun 27 päivänä. Päivä nimetään vainojen uhrien muistopäiväksi." Opetusministeriölle kanslia esittää, että se huolehtisi muistopäivän huomioon ottamisesta eriasteisessa opetuksessa. Päivä on Auschwitzin vapautuksen päivä. Sen viettämisestä on antanut päätöslauselman Euroopan parlamentti.
Saamelaisten kansallispäivä (6.2.). Kansallispäivän taustana on 6.2. 1917 Norjan Trondheimissa alkanut pohjoismainen ensimmäinen saamelaiskokous. Päivä merkitsi saamelaisille valtakuntien rajat ylittävän yhteistyön alkamista. Vuonna 1992 Helsingissä pidetyssä saamelaiskonferenssissa päätettiin saamelaisten viralliseksi kansallispäiväksi helmikuun 6. päivä.
Laskiaistiistai (p-47) on yleinen karnevaalipäivä, joka oli aiemmin viimeinen lihansyöntipäivä ennen paaston alkua. Päivään kuuluvat oleellisesti mäenlasku, laskiaispulla ja hernekeitto. Katolisena aikana laskiaisen jälkeen ei syöty lihaa ennen kuin pääsiäisenä. Tämän vastapainoksi syötiin ennen paaston alkua vahvasti. Laskiaispulla on Pohjoismaissa saksalaista alkuperää. Ruotsissa se tuli tunnetuksi 1600-luvun lopulla. 1800-luvun lopulla pulla valloitti laskiaisherkkuna koko Suomen kansan. Pannukakku on puolestaan erityisesti anglosaksisissa maissa laskiaistiistain herkkua.
Laskiaishuvittelu tuli Suomessa tutuksi 1500-luvulla Juhana-herttuan hovin välityksellä. Juhana-herttua palkitsi parhaisiin naamioasuihin sonnustautuneita teinejä ja nokkelimpia ilveilijöitä. Naamiokulkueiden lisäksi laskiaiseen liittyivät myös säätyläisten ja hovipiirien naamiohuvit tanssiaisineen.
Laskiaisena huviteltiin myös rekiretkillä. Talonpoikaisen laskiaisen hauskanpito keskittyi mäenlaskuun. Päivään liittyvässä riehakkaassa mäenlaskussa huudetut pitkät pellavat ja hienot hamput ovat esikristillistä perua. Jos laski pitkälle, kasvoivat pellavatkin pitkiksi. Laskiaisen vieton päätarkoituksena oli varmistaa tulevan sadon runsaus. Myös laskiaishiihdolla on vanhat perinteet.
Laskiaisena ei saanut puhua saunassa, jotta saataisiin olla kesällä rauhassa hyönteisiltä. Laskiaisesta alkaen noidat lähtivät liikkeelle navetoihin. Laskiaisesta ennustettiin myös säätä: "Jos laskiaisena aurinko paistaa, tulee hyvä vuosi."
Laskiainen ei keskiajalla rajoittunut yhteen päivään. Ruotsin "fastelaven" tarkoitti vaihdellen kolmen päivän jaksoa sunnuntaista tiistaihin, kokonaista viikkoa tai usean viikon mittaista jaksoa.
Katolisissa maissa laskiaiseen kuuluvat iloiset karnevaalit. Saksassa karnevaalijuhlan muodostaa sunnuntain ja paastoyön tiistain kanssa laskiaissunnuntain jälkeinen päivä, ruusumaanantai. Rio de Janeiron karnevaaleissa juhlitaan myös joka vuosi.
Sanan laskiainen alkuperää ei varmasti tiedetä. Suosittu selitys on ollut se, että laskiaisena laskeudutaan paastoon. Nykyisin kannatetaan myös tulkintaa, jonka mukaan sana juontuu laskea-verbistä. Laskiaisesta aletaan laskea paastopäiviä.
Ystävänpäivä (14.2.) kalenterissa 1987 alkaen. (Helsingin yliopisto hyväksyi sen almanakkaansa vasta 1996. Tosin päivä oli merkittynä myös yliopiston kalenteriin 1989-1991, mutta kyseessä oli painovirhe. Sitä ei tarkoitettu kalenteriin vielä silloin). St. Valentine's Day on amerikkalaista alkuperää. Yhdysvalloissa St. Valentine's Day on kuulunut juhlapäiväperinteeseen jo yli 150 vuoden ajan. Juhlan juuret ovat kuitenkin Euroopassa. Pyhä Valentinus oli marttyyri, jonka muistopäivää on vietetty vuodesta 350 alkaen. Pyhä Valentinus oli rakastavaisten auttaja ja ymmärtäjä. Esikristillisenä aikana roomalaiset viettivät helmikuun puolivälissä lupercalia-juhlaa. Tässä pakanallisessa juhlassa alastomat susimiehet juoksivat ympäri kaupunkia ja läimivät ohikulkijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Kirkko yritti kitkeä juhlaa, mutta ei onnistunut. Niinpä kirkko vaihtoi juhlan sisällön. Päivä omistettiin Valentinus-pyhimykselle ja sen vietto muuttui vakavammaksi. Euroopassa etenkin toisen maailmansodan jälkeen kukkakauppiaat keksivät päivän markkina-arvon. Ystävien muistaminen käynnistyi kukkakimpuin. Suomessa ensimmäiset merkit ystävänpäivästä nähtiin 1981, silloin pääosin kukkakauppojen ilmoituksissa. Juhlaperinteen aloitti Tampereen Sydänyhdistys. 1987 ystävänpäivän teema otettiin kaupalliseen käyttöön. Ystävänpäivä muistuttaa ystävyyden ja rakkauden merkityksestä. Silloin lähetetään kortti ystävälle.
Karkauspäivä (29.2. karkausvuosina vuodesta 2000 alkaen; sitä ennen 24.2.) Julius Caesarin määräyksestä n. 45 eKr. lähtien; sääntöä korjattu nykyiseen gregoriaaniseen kalenteriin. Vanhassa roomalaisessa kalenterissa vuodessa oli 12 kuukautta. Kuukaudessa oli joko 29 tai 31 päivää. Vuodessa oli 355 päivää. Roomassa vuodenvaihde oli maaliskuun alussa. Roomassa käytettiin aikaisemmin kokonaisia karkauskuukausia. Siten helmikuu loppui karkausvuosina 23. päivään. Sen jälkeen oli vuoden lopussa karkauskuukausi. Karkauskuukausista päättivät paikalliset johtajat. Ajanlasku meni pahasti sekaisin. Julius Caesar sääti normaalivuoden pituudeksi 365 vuorokautta. Joka neljänteen vuoteen lisättiin yksi karkauspäivä. Caesar sijoitti karkauspäivän samalle paikalle kuin missä karkauskuukaudet olivat. Nykyisen gregoriaanisen kalenterin karkaussäännön mukaan täysistä sataluvuista ovat karkausvuosia vain ne, jotka ovat jaollisia 400:lla. Suomessakin karkauspäivä oli aiemmin 24. helmikuuta. Päivä siirrettiin vuonna 2000 helmikuun viimeiselle päivälle eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Karkauspäivä on eri puolella Eurooppaa tunnettu kansanperinteessä päivänä, jolloin kaikki epäonnistuu. Se on nimetty myös Vanhan Testamentin Jobin syntymäpäiväksi. Karkauspäivä oli nurinkurisuuksien päivä, jolloin kaikki oli päälaellaan. Päivästä on muodostunut vanhojenpiikojen merkkipäivä. Tällöin huudettiin mm. 'Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan' (tai Kyöpelinvuoren taa).
Kv. naistenpäivä (8.3.) syntyi 1900-luvun alussa äänioikeutta vaativien työläisnaisten aloitteesta. Ensimmäistä naistenpäivää vietettiin vuonna 1909 Yhdysvalloissa. Vuonna 1910 Kööpenhaminassa kokoontunut kv. sosialistinaisten konferenssi teki virallisen päätöksen päivän vietosta. Päivää vietettiin 1911 USA:ssa, Saksassa, Itävallassa ja Tanskassa. Venäläiset naiset viettivät ensimmäistä kansainvälistä naistenpäiväänsä helmikuun viimeisenä sunnuntaina 1913. Suomessa päivää on vietetty vuodesta 1914 alkaen säännöllisesti. Vietto rajoittui sotien välisenä aikana työväestön keskuuteen teollisuuspaikkakunnille. Naistenpäivä liitettiin YK:n merkkipäivien sarjaan 1975. Yleiskokous julisti 8. maaliskuuta viralliseksi Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi kaikissa jäsenmaissa. Päivän sosialistinen leima väheni ja tilalle tuli feministien ja naisliikkeiden merkkipäivä. Päivä liittyy naisten vuosisatoja kestäneeseen taisteluun oikeudesta osallistua yhteiskuntaelämään tasavertaisesti miesten kanssa. Suomalaisessa almanakassa päivä on ollut vuodesta 1990. (Yliopiston almanakassa vuodesta 1994 alkaen.) Joissakin kunnissa saatetaan juhlistaa naistenpäivää liputtamalla.
Aprillipäivä (1.4.). Aprillauksen kaltaisia piloja harrastettiin jo roomalaisten narrijuhlissa. Kristityissä maissa päivä on tunnettu Juudaksen syntymäpäivänä. Tällöin huhtikuun ensimmäisenä päivänä paholainen suistettiin alas taivaasta ja ainoa asia, jolla hänen valtansa maan päällä voitiin estää, oli naurun ja pilailun mahti. Historiaan on kirjattu useita piloja Länsi-Euroopasta keskiajalta alkaen. Varhaisimmat tiedot aprillauksesta ovat 1600-luvun alusta Saksasta. Tosin Ranskassa kerrotaan tehdyn piloja jo 1500-luvulla. Aprillaus tunnetaan nykyisin kaikkialla Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ruotsiin aprillaus lienee levinnyt jo 1600-luvulla. Suomessa aprillipiloja on harrastettu ainakin 1700-luvulta alkaen.
Maailman terveyspäivä (7.4.) Maailman terveysjärjestön WHO:n peruskirja astui voimaan 7. 4. 1948.
Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä sananvapauden päivä (3.5.) YK:n yleiskokous julisti lehdistönvapauden päivän 3.5. 1993. Päivämäärä tulee Windhoekin julistuksen hyväksymispäivästä 3.5. 1991. Julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä.
Maailman ympäristöpäivä (5.6.) YK päätti vuonna 1972 julistaa kesäkuun viidennen päivän maailman ympäristöpäiväksi. Päivämäärä muistuttaa Tukholman vuoden 1972 YK:n ympäristökokouksen avajaispäivästä.
Kansanvallanpäivä (17.7.) esitettiin vuonna 1992. Siitä piti tulla kansalaisten yhteinen kesäinen juhla ja sitä ehdotettiin jopa liputuspäiväksi. Juhlapäivästä toivottiin iloista karnevaalia, josta tulisi vapaamuotoinen ihmisten yhteenkuuluvuuden ja omatoimisuuden juhla. Päivä ei ole kuitenkaan saavuttanut merkittävää suosiota eikä sitä ole merkitty almanakkoihin. Suomen hallitusmuoto vahvistettiin tasavallaksi 17.7. 1919.
Unikeonpäivä (27.7.) on peräisin keskiajalta niiden seitsemän efesolaisen marttyyrin muistoksi, jotka nukkuivat luolassa 200 vuotta paettuaan vuonna 249 keisari Deciuksen vainoa. Heidän nimensä olivat: Maximianus, Malcus, Martinianus, Dionysius, Johannes, Serapion, Konstantinus. Legendan varhaisin muistiinpano on vuodelta 570. Pohjoismaissa päivää on vietetty jo keskiajalla. Tavataan Suomesta jo Hemmingin virsikirjan kalenterissa vuodelta 1652. Sitä ennen kauan kansanomaisessa käytössä. Päivä oli aluksi kesäkuun lopulla 27.6. Se vakiintui nykyiselle paikalleen 1700-luvulla. Päivän entinen nimi oli "7 unikekoa" vuoteen 1928. Jos unikeonpäivänä nukkuu pitkään aamulla, nukuttaa koko vuoden. Suomalainen unikeonkarnevaali on lähtöisin Naantalista 1880-luvulta. Naantalin unikeonpäivän perinteeseen on kuulunut vuodesta 1958 symbolisen unikeon valinta. Päivän perinteisiin kuuluu myös perheen aamu-unisimman nimittäminen unikeoksi.
Kansainvälinen autoton päivä (22.9.) Eri Euroopan maissa järjestettiin 1990-luvulla teemapäiviä, joilla kiinnitettiin huomiota lisääntyvän liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen. Päivä julistettiin 22.9. 2001 koko Euroopan kattavaksi autottomaksi teemapäiväksi. Tapahtuma kansainvälistyi Euroopan rajojen ulkopuolelle. Suomessa autotonta päivää on vietetty vuodesta 2000 alkaen. Sen yhteydessä vietetään Liikkujan viikkoa.
Kv. lastenpäivä (1.10.-7.10. välinen maanantai 1993 - 2001 välisenä aikana suomalaisissa almanakoissa. Vuodesta 2002 alkaen päivää vietetään lapsen oikeuksien päivänä 20.11.) Kiinnitetään huomiota lasten asemaan koko maailmassa. Päivän taustalla on Unicef, jonka aloitteesta YK hyväksyi lasten oikeuksien julistuksen 1959. Vuonna 1989 hyväksyttiin lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus. Aiemmin Mannerheimin Lastensuojeluliitto ehdotti suomalaisiin almanakkoihin liputuspäiväksi lasten oikeuksien julistuksen hyväksymispäivää 20.11. Lastenpäivä oli kuitenkin almanakoissa YK:n suosittamana päivänä. Päivää vietettiin viimeisen kerran vuonna 2001. Sen tilalle tuli vuodesta 2002 alkaen siis lapsen oikeuksien päivä 20.11.
Maailman ravintopäivä (16.10.) YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO perustettiin 16. 10. 1945.
Älä osta mitään -päivä (marraskuun viimeinen perjantai) Päivä sai alkunsa Kanadassa 1990-luvun alussa. Suomessa sitä on vietetty vuodesta 1993 lähtien. Päivä haastaa välttämään tavaroiden hankintaa ja rahankäyttöä yhden vuorokauden ajan.
Ihmisoikeuksien päivä (10.12.) Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin 10.12. 1948. Julistuksen mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-vertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. Päivä on YK:n erityinen ihmisoikeuksien päivä.
Lucian päivä (13.12.) Lucia oli Sisilian Syrakusassa kristinuskonsa tähden kuollut marttyyri 300-luvulla. Hänen silmänsä sokaistiin. Ennen gregoriaanista kalenteriuudistusta vietettiin 13:ntena joulukuuta sydäntalven juhlaa, josta alkaen päivä alkoi pidentyä. Siksi Lucian päivän viettoon on liittynyt monia alkuaan pakanallisia tapoja ja uskomuksia. Pyhän Lucian muistopäivä liittyikin keskiajalla eri kulttuureissa juuri vuoden pisimpään yöhön ja sen aikoihin vietettyyn keskitalven juhlaan. Sen vuoksi Lucia oli vertauskuvallisesti valon tuoja. Lucia oli varsinkin keskiajalla suosittu pyhimys. Hän on sokeiden suojelupyhimys. Modernin Lucian kotimaana pidetään Ruotsia. Ruotsissa Lucia-perinne ulottuu 1100-luvulle. Ensimmäinen havainto Lucia-neidosta ajoittuu 1760-luvulle Länsi-Ruotsiin. Luciaa on juhlittu Suomen ruotsinkielisten keskuudessa 1890-luvulta lähtien. Lucia-neito valittiin ensimmäisen kerran Suomessa 1930. Vietto vakiintui vuodesta 1950 alkaen. Helsingissä Lucian päivän näkyvin tapahtuma on kaupungin läpi kulkeva juhlasaattue. Lucia vie valon viestiä mm. vanhainkoteihin ja sairaaloihin. Kynttilöin kruunattu, valkopukuinen neito, Lucia johtaa kulkuetta. Lucian vietto on 1990-luvulta lähtien levinnyt myös suomenkielisten keskuuteen. Lucian päivää juhlitaan myös suomenkielisissä päiväkodeissa.
Viattomien lasten päivä (28.12.) vuoteen 1772 asti myös 4. joulupäivä ja pyhäpäivä. Sitä on vietetty jo 400-luvulla Herodeksen Betlehemissä tapattamien lasten muistoksi.
Tasaus- ja seisauspäivät:
Kevätpäiväntasaus (20.3. tai 21.3.) Vuodesta 2016 alkaen aina 20.3. Vuodesta 2052 alkaen se saattaa olla jopa 19.3. Vuonna 2100 jää karkauspäivä pitämättä. Silloin kevätpäiväntasaus siirtyy entiselle paikalleen 20.3. tai 21.3. Kevätpäiväntasauksena yö ja päivä ovat yhtä pitkät.
Kesäpäivänseisaus (21.6. tai 22.6.) Kesäpäivänseisaus on yleensä ollut kolmena peräkkäisenä vuotena 21.6. ja neljäntenä, karkausvuotta edeltävänä vuotena 22.6. Tällä hetkellä enimmäkseen 21.6. ja vuodesta 2024 alkaen joskus myös 20.6. Hetki, jolloin aurinko on taivaalla pohjoisimmillaan. Päivä on pisimmillään.
Syyspäiväntasaus (22.9. tai 23.9.) On yleensä ollut 23.9. ja karkausvuonna 22.9. Jos kesäaika on voimassa, voi tunnin muutos siirtää karkausvuonnakin tämän päivän 23. päivän kohdalle. Vuodesta 2076 lähtien vuosisadan loppuun aina 22.9. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät.
Talvipäivänseisaus (21.12. tai 22.12.) Vuodesta 2052 vuosisadan loppuun aina 21.12. Hetki, jolloin aurinko on taivaalla eteläisimmillään. Yö on pisimmillään.
Seisaus- ja tasauspäivät voivat vaihdella yhden päivän verran. Kaikilla on n. 6 tunnin hyppäys eteenpäin vuosittain ja karkausvuonna n. 18 tunnin hyppäys taaksepäin.
Kesäaika on käytössä useassa maassa. Pohjoisella pallonpuoliskolla se on yleensä maaliskuun lopulta lokakuun lopulle. Eteläisellä pallonpuoliskolla kesäaika on lokakuusta helmi- tai maaliskuuhun. Eteläisellä pallonpuoliskolla on siis yleensä kesäaika silloin kun meillä on talviaika. (Siten aikaero esim. Sydneyn ja Helsingin välillä ei juuri koskaan ole 8 tuntia vaan se on 7 tuntia silloin kun Suomessa on kesäaika ja 9 tuntia silloin kun Suomessa on talviaika).
Englantilaista William Willetiä pidetään kesäajan isänä. Hän kirjoitti aiheesta vuonna 1907 kirjan 'Päivänvalon tuhlaus' ja yritti saada parlamentissa läpi ehdotustaan kesäaikaan siirtymiseksi. Ensimmäisen maailmansodan tuoma polttoainepula taivutti päättäjät Willetin ehdotuksiin. Englanti siirtyi kesäaikaan vuonna 1916. Tosin jo vuonna 1915 oli kesäaika ollut käytössä Saksassa. Toinen maailmansota aiheutti uuden polttoainepulan. Yhdysvalloissa oli pysyvä kesäaika helmikuusta 1942 syyskuuhun 1945. Silloin kaikki kellot kävivät tunnin edellä. Suomessa kesäaikaa kokeiltiin vuonna 1942, mutta kokemukset siitä eivät olleet hyviä. Vuonna 1980 liittyivät kesäajan käyttäjiin mm kaikki muut Pohjoismaat Suomea lukuunottamatta. Neuvostoliitossa kesäaika otettiin käyttöön vuonna 1981. Suomessakin siirryttiin vuonna 1981 kesäaikaan, koska Suomen liikenneyhteydet ja muu yhteydenpito muualle Eurooppaan olisi käynyt hankalaksi, jos aikaero muihin maihin olisi kesällä ollut erilainen kuin talvella. Vuonna 1995 Suomi liittyi EU:hun. Nykyisin kesäajasta päätetään EU-maiden yhteisellä päätöksellä. Englanti oli noudattanut omaa kesäaikaa maaliskuusta lokakuuhun eikä suostunut muuttamaan omaa käytäntöään. Niinpä muut EU-maat taipuivat Englannin tahtoon.
Kesäaika alkaa (25.3.-31.3. välinen sunnuntai 1981 lähtien)
Kesäaika päättyy (25.10.-31.10. välinen sunnuntai 1996 lähtien). Vuosien 1981-1995 välisenä aikana kesäaika päättyi 24.9.-30.9. välisenä sunnuntaina.
Kesäaika oli Suomessa myös vuonna 1942 2.4.-4.10. välisenä aikana.
Suomi siirtyi Itä-Euroopan vyöhekeaikaan 1.5. 1921. Kelloja siirrettiin eteenpäin 20 minuuttia 0.9 sekuntia. Näin vapun juhlinta jäi silloin hieman lyhyemmäksi.
Muita päiviä ja viikkoja (entisiä ja nykyisiä):
Naisten viikko (18.7.-24.7.) 'Akkainviikolla' sataa aina. Naistenviikolla on vain naisten nimipäiviä.
Mätäkuu (alkaa 22.7. tai 23.7., päättyy 22.8. tai 23.8.) Mätäkuussa uskottiin, että kaikki mätänee nopeasti. Uskottiin, että mätäkuussa suoritetuilla toimenpiteillä voidaan vaikuttaa tuhoavasti kaikkeen elolliseen ja elottomaan luontoon. Jos mätäkuussa esim. hakkaa kasken, niin se ei ota vesoja. Mätäkuussa on seurattu myös luonnon kuoleutumista ja ennustettu siitä talven luonnetta. Mätäkuussa on kiinnitetty huomiota kaiken kuivumiseen.
Jakoaika, jakopäivät (1.11.-10.11. tai 28.10. - 10.11. tai mikkelin ja pyhäinpäivän välimailla.) Ajanlaskun perustana oli kuun vaiheista laskettu vuosi, kuuvuosi, joka jäi aurinkovuotta lyhyemmäksi. Siksi ajanlukuun tarvittiin tasoitusjakso. Tavallisesti 12 päivän mittainen tasoitus oli vuoden vaihtumisen paikkeilla syksyllä. Kansan suussa se tunnettiin jakoaikana. Jakoaika on vanhaa juhla-aikaa. Monet arkiset työt olivat tuolloin kiellettyjä. Vanha kansa ennusti silloin koko vuoden säätä.
Selkäviikot, härkäviikot, reikäleivät (moniviikkoinen juhlaton kausi loppiaisesta lähtien ennen laskiaista ja marianpäivää). Selkäviikot kuvaavat sydäntalven kovaa kovuutta talonpojan elämässä.
Vaahtokuu ( alkoi 7 viikkoa ennen vanhan luvun pääsiäistä. Esim. v. 1900 1.3.-29.3.) Vaahtokuu varikset tuopi.
Suviyöt (12.4.-14.4.)
Keskikesä ja karhunpäivä (13.7.)
Silmänkirkastusjuhla (11.9.) Vanhoissa työpajoissa mestari tarjosi kahvit ja ryypyt ja verstaaseen sytytettiin ensimmäisen kerran valot (myös syyspäiväntasauksen aikoihin).
Arkimikkeli (29.9. kun ei sunnuntai). Mikkeli oli vuoteen 1815 palkollisten vuosipäivä ja muuttopäivä, josta alkoi vapaaviikko. 1816 alkaen palkollisten muuttopäiväksi tuli kekri 1.11. Mikkeli oli lähellä sadonkorjuuta, karjan laiduntaminen loppui. Mikonpäivän sääenteet kertovat saadaanko kova vai lauha talvi.
Talviyöt, 1. talvipäivä (14.10.)
Pesäpäivät 21.12.-24.12. Auringon sanotaan olevan tällöin pesässään. Jos aurinko ei pesäpäivinä näyttäydy, uskotaan tulevan sateisen kesän.
Hevosten, hevosmiesten päivä (26.12.) Tapanin ajot
Kekri (1.11. päivämäärä on voinut vaihdella eri paikossa, myös mikkelinmaanantai melko laajalla alueella. Kekriä ei ennen sidottu mihinkään määräpäivään.) Peltotyöt oli tehty ja karja siirretty laitumelta sisäsuojaan. Työn päättymistä juhlittiin kylän yhteisessä kekrijuhlassa. Yleisesti kekri alkoi viimeistään 1800-luvulla keskittyä pyhäinmiesten päivään. Se oli satovuoden viimeinen päivä, vanha elonkorjuujuhla. Kekrirauha kesti Simosta (28.10.)(tai arkikekristä) Marttiin (10.11.). Kekrirauha siis kesti kaksi viikkoa. Kekri (arkikekri) oli siis vuoteen 1954 asti 1.11. Kekri oli alunperin karjalaisten palvoma pakanallinen karjan suojelusjumala. Kekri on tarkoittanut myös juhlaa. Murteissa kekri tarkoittaa viimeisenä olemista ja jonkin päättymistä. Nykyisin myös vanha kansanomainen kekri on pyhäinpäivänä 31.10.-6.11. välisenä lauantaina. Eräs sanonta: Sitä kesti vain kekristä sielujen päivään.
Joulukausi 21.12.-13.1. (7.1.) Tuomaasta Nuuttiin. Tai Anteruksesta (30.11.) Paavaliin (25.1.). Tai 1. adventtisunnuntaista kynttilänpäivään.
Lisäksi esim. YK:lla on lukuisia teemapäiviä, joita se suosittelee vietettäväksi. Tällaisia ovat mm. jo kalenterissa olevat kv. naistenpäivä, kv. lastenpäivä sekä YK:n päivä. Muita YK:n teemapäiviä ovat mm. 21.3. Kv. päivä rotusyrjinnän poistamiseksi, 7.4. Maailman terveyspäivä, 5.6. Maailman ympäristöpäivä, 11.7. Maailman väestöpäivä, 8.9. Kv. lukutaitopäivä, 1.10. Kv. ikääntyneiden päivä, 16.10. Maailman ravintopäivä, 10.12. Ihmisoikeuksien päivä. Tästä linkistä pääset katsomaan YK:n teemapäiviä.
Suomessa vietetään myös erilaisia kansallisia teemaviikkoja ja -päiviä. Sanomalehtiviikkoa vietetään kouluissa helmikuussa. Valtakunnallinen Punaisen Ristin viikko alkaa 2.5. - 8.5. välisestä maanantaista. Suomalaisen saunan päivää vietetään kesäkuun toisena lauantaina. Suomalaisen yrittäjän päivää vietetään 5.9. Leipäviikkoa vietetään syyskuussa. Hiljaisuuden päivää vietetään 8.10 vuodesta 2000 lähtien. Silloin kiinnitetään huomiota lisääntyvään ympäristömeluun. Ihmisillä on mahdollisuus päästä nauttimaan hiljaisuudesta vaikkapa retkeilemällä luonnossa.
Muita Suomessa vietettäviä kansainvälisiä teemapäiviä ovat mm. kv. lastenkirjan päivä 2.4., kv. nallepäivä 27.10. Kv. älä osta mitään -päivää vietetään marraskuun viimeisenä perjantaina. Pohjoismaista luonnonkukkien päivää on vietetty kesäkuussa.