Olympiasankareita
Olympiakisoihin on osallistunut monenlaisia sankareita ja antisankareita.
Tässä tehtävässä tapaamme heistä muutaman.
Urheilija: Shun Fujimoto, Anders Haugen, Boris Onistsenko, Herman Ratjen,
Kokichi Tsuburaya
Laji: korkeushyppy, maraton, mäkihyppy, nykyaikainen viisiottelu, voimistelun
joukkuekilpailu
Vuosi: 1924, 1936, 1964, 1976, 1976
Sankarillemme sattui:
- A. Pistelaskussa sattui munaus. Hän sijoittui neljänneksi. Alunperin
kolmanneksi sijoittuneen pisteet laskettiin väärin. Tapaus huomattiin
jälkeenpäin ja 1970-luvulla KOK antoi sankarillemme pronssimitalin.
- B. Elektroninen tuloslaite näytti hänelle osumia miekkailussa, vaikka hän
ei osunut vastustajaansa. Miekka tutkittiin ja se todettiin sääntöjen
vastaiseksi. Hänet suljettiin kisoista. Aiemmissa kisoissa hän oli voittanut
mm. joukkuekultaa.
- C. Hän sijoittui neljänneksi näissä kisoissa. Kaksi vuotta myöhemmin hänet
poistettiin naisten urheilusta, koska hänet havaittiin hermafrodiitiksi,
puoliksi mieheksi. Hän kilpaili etunimellä Dora. Myöhemmin hän työskenteli
ravintoloitsijana.
- D. Urheilusuorituksensa aikana häneltä katkesivat nivelsiteet. Hän salasi
vamman vastustajiltaan ja maamiehiltään. Suurta tuskaa kärsien hän kuitenkin
jatkoi urakkaansa loppuun asti ja vasta sitten ontui sairaalaan. Sankarimainen
teko palkittiin kultamitalilla.
- E. Hän sai näistä kisoista pronssia, vaikka hopeakin oli ulottuvilla. Hän
aloitti kisojen jälkeen kovan harjoittelun tavoitteenaan seuraavat
olympiakisat. Hän kuitenkin kärsi vaikeista jalkavammoista ja 27-vuotiaana hän
teki itsemurhan. Hän jätti omaisilleen viestin, ettei hän voi enää urheilla.
Vihjeet:
- Tokiossa Abebe Bikilan takana saapui maratoonarimme maaliin.
- Viisiottelijan miekka näytti osumia, vaikkei hän edes osunut
vastustajaansa. Hän ei ollut Fujimoto.
- Shun Fujimoto teki urotyönsä vuoden 1976 kesäkisoissa.
- 1976 kisoissa ei urheillut nainen, joka todettiin myöhemmin puolittain
mieheksi.
- Herman Ratjen hyppäsi korkeutta kesäkisoissa, jotka olivat ennen vuotta
1960.
- Korkeushyppääjän tarina ei ole A.
- A tapahtui aiemmin kuin C.
- Vuonna 1976 ei urheillut Anders Haugen.
- Anders Haugen ei ollut viisiottelija.
- Kokichi Tsuburaya teki harakirin.
Ratkaise:
A) Mikä oli kunkin sankarimme urheilulaji, johon he
osallistuivat ko. kisoissa?
B) Minä vuonna ja missä paikassa kunkin
urheilijan kisat pidettiin?
C) Mikä oli ainoa talvikisapaikka?
D) Mitä
kohtien A-E -mukaista kullekin urheilijalle sattui?
E) Kuka oli tämän porukan
ainoa kultamitalisti?
Lisää
pähkinöitä.