Sivun ensisijaisena tarkoituksena on määritellä kunkin pyhäpäivän sijainti almanakassa. Pääsiäiseen sidotut päivät esitetään siten, kuinka monta päivää ne poikkeavat pääsiäispäivästä (p). Muut kerrotaan päivämäärinä.
1800-luvun lopulle asti Suomessa oli kutakin pyhää varten vain yksi evankeliumi- ja epistolateksti. Vuonna 1886 hyväksyttiin kaksi uutta evankeliumi- ja epistolasarjaa. Tekstit järjestettiin kolmeksi vuosikerraksi, jolloin samat tekstit toistuvat kolmen vuoden välein. (Vuonna 1913 hyväksyttiin kullekin pyhälle teksti Vanhasta testamentista. Vuonna 1958 kukin pyhä sai oman Psalminsa ja toisen sarjan Vanhan testamentin tekstejä. Näillä Vanhan testamentin tekstisarjoilla ei ole vuosikertaa. Niitä ei myöskään tarkoitettu liturgisiksi lukukappaleiksi.) Uusi käsikirjauudistus 2001 vakiinnutti tavan lukea joka sunnuntai kolme tekstiä: Vanhan testamentin tekstin, Uuden testamentin tekstin ja evankeliumin. Lisäksi kullakin pyhällä on oma psalminsa. Tekstit vuorottelevat siis vuosikerran mukaan siten, että esim. vuonna 1978 (1977 adventista 1978 tuomiosunnuntaihin) oli meneillään ensimmäinen vuosikerta. Vuonna 2000 (vuoden 1999 adventista vuoden 2000 tuomiosunnuntaihin) oli toinen vuosikerta. Vuonna 2001 (vuoden 2000 adventista) aloitettiin kuitenkin uudelleen ensimmäisestä vuosikerrasta. Muutamina pyhinä evankeliumiteksti (tai muu teksti) on aina ensimmäisen vuosikerran mukaan.
Kunkin pyhän tekstit kannattaa katsoa evankeliumikirjasta. Se löytyy tästä linkistä tai tästä. Lisätietoa pyhäpäivistä voit lukea luterilaisen kirkon kotisivuilta.
1. adventtisunnuntai (27.11.-3.12. välinen sunnuntai) (Adventus humiliationis) nöyrtymisen adventti. Adventti on peräisin 300-luvulta. 600-luvun alusta alkaen adventtisunnuntaita oli 4 kpl. Adventtina valmistauduttiin katuen ja parannusta tehden vastaanottamaan Jeesus-lasta. Kirkkoihin on tullut tavaksi sijoittaa adventtiajaksi neljä kynttilää. Sama tapa yleistyi kodeissa. Kynttilät kuvaavat Jeesusta maailman valona. Adventtiajan raamatuntekstit puhuvat Kristuksen tulemisesta. Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista alkaa jouluaattoon kestävä adventtipaasto eli pikkupaasto.
Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa uusi kirkkovuosi. Ensimmäisenä adventtina Jeesus tulee luoksemme nöyränä kuninkaana aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.
2. adventtisunnuntai (4.12.-10.12. välinen sunnuntai) (Adventus glorificationis). Päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla.
3. adventtisunnuntai (11.12.-17.12. välinen sunnuntai) (Adventus spiritualis). Tehkää tie Kuninkaalle. Johannes Kastaja neuvoo meitä katsomaan, mitä Kristuksen tulo merkitsee. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin.
4. adventtisunnuntai (18.12.-24.12. välinen sunnuntai) (Adventus sanctificationis). Neljäs adventtisunnuntai on omistettu vuodesta 2000 alkaen lasta odottavalle Marialle.
Vuoden 1958 evankeliumikirjaan merkitty aihe "Herra on lähellä" kysyy onko sisäinen mielialamme valmis vastaanottamaan sanoman Vapahtajan syntymisestä. Tällaisena 4. adventtisunnuntai on ollut vaikea erottaa 3. adventtisunnuntaista, varsinkin kun sen tekstit ovat liittyneet Johannes Kastajan julistukseen. Neljännelle adventille etsittiin selkeämpää profiilia. Sellaiseksi löydettiin Marian äitiys. Näin Herran äidin odotus ja Jumalan kansan odotus kytkeytyvät yhteen.
Jouluaatto(24.12.) Lupaukset täyttyvät. Jouluaattona ollaan profeettojen lupausten toteutumisen ovella. Jouluaattoillasta on tullut joulupäivää suositumpi kirkossakäyntipäivä. Jouluyön messu on suuressa osassa kristikuntaa joulunvieton päätapahtuma. Jouluaattona julistetaan joulurauha. Monen kodin jouluun kuuluu joulukuusi koristuksineen, joulukynttilät, erilaiset joulukukat, himmelit, olkipukit, joulupukki- ja tonttukoristeet. Suosituimmat jouluruoat ovat kinkku, kalkkuna, riisipuuro, laatikkoruoat, piparkakut ja joulutortut. Joulukorttien lähettäminen on peräisin Englannista. Ensimmäinen joulukortti painettiin Lontoossa 1843. 1860-luvulla sen lähettämisestä kehittyi yleinen tapa. Nykyisin joulukortteja lähetellään kaikkialla maailmassa. Jouluaattona joulupukki tuo lahjoja kilteille lapsille. Joulupukin esikuvana pidetään Myran piispaa Nikolausta. Suomalaisen joulupukin sanotaan asuvan Korvatunturilla. Monessa maassa joulupukki asuu vuoristoseudulla tai kaukana pohjoisessa. Amerikkalainen joulupukki asuu pohjoisnavalla. Joululahjojen antaminen on vanhempaa perua kuin joulupukki.
Joulupäivä (25.12). Jumala syntyy ihmiseksi Mariasta Betlehemissä. 300-luvulta alkaen Roomassa alettiin viettää Kristuksen syntymäjuhlaa joulukuun 25. päivänä. Aiemmin syntymäjuhlaa vietettiin loppiaisena. Kristittyjen joulu syrjäytti 17.12. meluisin menoin vietetyn pakanallisen saturnaliajuhlan ja 25.12. olleen, auringon palvontaan liittyneen Voittamattoman Auringon päivän. Näin joulun synty liittyy kristinuskon 300-luvun alussa käymään ratkaisevaan kamppailuun pakanuutta vastaan. Pohjolassa joulu syrjäytti talvipäivän seisauksen aikoihin vietetyn jul-juhlan. Joulu oli aluksi kahdeksanpäiväinen juhla ja vielä 1700-luvulla se oli nelipäiväinen.
Jouluevankeliumi luetaan Luukkaan evankeliumin mukaan jouluaattona, jouluyönä sekä jouluaamuna.
Tapaninpäivä eli 2. joulupäivä (26.12) Ensimmäisen veritodistajan Stefanoksen kuoleman muistoksi. Stefanos oli alkuseurakunnan palvelija, joka teki ihmeitä, tunnustekoja ja julisti evankeliumia. Hänet kivitettiin kuoliaaksi. Jumala antaa Pyhän Hengen voimaksi jokaiselle, joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen. Tapania on myös vietetty hevosmiesten päivänä, mistä on muistona tapaninajelu.
Apostoli Johanneksen päivä (27.12.) Jos 27.12. on sunnuntai, vietetään sitä apostoli Johanneksen päivänä. Arkena voi olla iltajumalanpalvelus.
Viattomien lasten päivä (28.12.) Jos 28.12. on sunnuntai, vietetään sitä viattomien lasten päivänä. Päivänä muistetaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Arkena voi olla iltajumalanpalvelus.
1. sunnuntai joulusta (29.12.-31.12. välinen sunnuntai, jos sitä on)(entinen nimi: joulun jälkeinen sunnuntai). Päivää kutsutaan Pyhän perheen sekä Simeonin ja Hannan sunnuntaiksi. He olivat temppelissä odottaneet Jumalan lupausten täyttymistä. (Ennen vuotta 2000 joulun jälkeinen sunnuntai oli 27.12.-31.12. välinen sunnuntai. Sitä ennen on ollut sääntö, jonka mukaan joulun jälkeinen sunnuntai merkittiin almanakkaan myös toisen, kolmannen ja neljännen joulupäivän kohdalle, jos ne sattuvat sunnuntaille.)
Uudenvuodenpäivä (1.1.) Joulun jälkijuhla eli oktaavi. Päivän aiheena on Herran ympärileikkauksessa saama nimi Jeesus. Tekstit puhuvat Jeesuksen nimen merkityksestä. Kirkollisen sisältönsä päivä sai ennen kuin sitä vietettiin kalenterivuoden ensimmäisenä päivänä.
Uudenvuodenpäivä ja -aatto ovat kuitenkin enimmäkseen maallisia vuodenvaihtumisen juhlia, joihin liittyy riehakas juhlinta ilotulituksineen. Presidentti lukee uudenvuodenpäivänä uudenvuodenpuheen. Ihmiset ovat pyrkineet eri tavoin uutenavuotena ennustamaan tulevia asioita. Tinojen valaminen on eräs tällainen tapa. Monet ihmiset tekevät myös uudenvuodenlupauksia. Uudenvuoden vertauskuvina käytetään tiimalasia ja pikkulasta muistuttamassa ajan kulumisesta. Muistutus ajan kulumisesta kuuluu uudenvuodenaattoon, jolloin kirkossa voidaan pitää esim. vigiliajumalanpalvelus.
Rooman valtakunnan kalendae-uudenvuodenjuhlaa vietettiin aluksi maaliskuun alussa. Vuoden alkukohdaksi määrättiin 1.1. vuonna 46 eKr. Julius Caesarin kalenteriuudistuksessa. Käytännössä tämä järjestely ei toteutunut. Kristityt halusivat asettaa ajan taitekohdaksi jonkin uskonsa kannalta keskeisen tapahtuman. Sopivana päivänä pidettiin esim. Marian ilmestyspäivää 25.3. Siitä vuosi alkoikin mm. Englannissa ja Italiassa 1750-luvulle asti. Vuoden alkukohdan asemasta kilpaili myös joulu. Mm. Luther katsoi vuoden alkaneen joulusta. Joissakin maissa pidettiin vuoden taitekohtana pääsiäistä. Ruotsissa alkoi vuodelta 1344 säilyneen Upsalan messukirjan kalenteri tammikuun alusta, samoin 1488 painetun messukirjan Missalen Aboensen. Myös Agricolan 1544 rukouskirjan kalenteri alkoi tammikuun alusta. Uudenvuodenpäivä vakiintui vuoden alkamispäiväksi 1500-luvulta lähtien. Aiemmin Suomessa vaihtui vuosi tavallisesti loka-marraskuussa (kekrin tienoilla). Ruotsi-Suomessa vuosi vaihtui virallisesti 1.1. 1559 alkaen. (Englannissa vasta vuonna 1753 ja Venäjällä 1725.) Ensimmäinen tammikuuta alkavaa kalenteria käytetään nykyisin kaikkialla maailmassa, mutta sen rinnalla elää eri uskontojen vaikutuksesta muitakin vuosijärjestelmiä. Vuoden alku voi niissä alkaa eri kohdasta ja vuosiluvut lasketaan esim. maailman luomisesta tai jostakin historian tapahtumasta. Islamilaiset aloittavat ajanlaskunsa Muhammedin paosta Mekasta Medinaan v. 622.
2. sunnuntai joulusta (2.1.- 5.1. välinen sunnuntai, jos sitä on)(aiempi nimi: uudenvuodenpäivän jälkeinen sunnuntai)
Jos uudenvuodenpäivä on sunnuntai, maanantai tai tiistai, sinä vuonna ei ole 2. sunnuntaita joulusta. Pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä. Joulun lapsi etsii oman kutsumuksensa salaisuutta. Kristillinen seurakunta kohtaa Jeesuksen kokoontuessaan jumalanpalvelukseen kirkkoon, Herran huoneeseen.
(Vuosien 1973-1991 välisenä aikana uudenvuodenpäivän jälkeinen sunnuntai oli 2.1 - 6.1. välinen sunnuntai.)
Loppiainen (Epifania ) (6.1.)
Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia. Sitä on vietetty jo ensimmäisinä vuosisatoina. Juhlaan on kytkeytynyt useita eri aiheita. Se on alkujaan ollut Kristuksen syntymäjuhla.
Roomalaisten kristittyjen mielestä Kristuksen syntymäpäivä oli 25.12., joka 300-luvulla vakiintui Jeesuksen syntymäpäiväksi. Loppiaisen sisällöksi jäivät Jeesuksen kaste ja Kaanan häät. Läntisessä kristikunnassa loppiaisen aiheeksi tuli keskiajalla kertomus Jeesusta kumartamaan tulleista tietäjistä. Loppiaisen vanhat aiheet Jeesuksen kaste ja Kaanan häät siirtyivät seuraaville sunnuntaille. (Jeesuksen kasteesta kerrottiin välillä uudenvuodenpäivän jälkeisenä sunnuntaina.) Ortodokseilla 6.1. (teofania) on edelleen Vapahtajan kasteen juhla.
Suomessa vuoden 1571 kirkkojärjestys käytti päivästä nimeä: Meidän Herramme kasteen päivä, jota sanotaan kolmen pyhän kuninkaan päiväksi. (Wårs Herres Döpelses Dag, then man kallar the helige Tree Konungars Dag.) Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, Herran ilmestyminen (dies epiphaniae Domini). Mm. Sorolaisen postillassa päivän nimenä on Herran ilmestyspäivä. Sanaa loppiainen käytettiin jo 1600-luvulla.
Loppiaista vietetään nykyisin lähinnä itämaan tietäjien ja lähetystyön juhlapäivänä. Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Päivän evankeliumissa kerrotaan idän tietäjistä. Joissakin seurakunnissa lähetystyöntekijöiden työhön siunaamistilaisuudet ajoitetaan loppiaiseen. Usein loppiaisena on myös piispanvihkimys. Loppiainen juhlistaa viimeistä joulunpyhää. Suomenkielinen nimi loppiainen kertoo juhlien päättymisestä. Ruotsinkielinen nimi Trettondag kertoo, että on kolmastoista päivä joulusta. Perinteisesti loppiaisena kyläiltiin ja seurusteltiin. Vanhan uskomuksen mukaan loppiaisena on satanut puolet talven lumesta.
Loppiainen oli Suomessa vuosien 1973-1991 välisenä aikana 6.1. - 12.1. välisenä lauantaina.
Loppiaisen jälkeiset sunnuntait Loppiaisen jälkeisiä sunnuntaipäiviä on vähintään yksi ja enintään kuusi riippuen pääsiäisen sijainnista. Loppiaisen jälkeisiä sunnuntaita on kuitenkin niin kauan kunnes on 3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli septuageesimasunnuntai. Loppiaisen jälkeistä sunnuntaita ei ole, jos kynttilänpäivä sattuu samalle päivälle. 5. ja 6. sunnuntaita loppiaisesta vietetään harvoin. 6. sunnuntai loppiaisesta oli mm. vuonna 2000. Silloin 5. loppiaisen jälkeinen sunnuntai peittyi kynttilänpäivän alle. 5. sunnuntai loppiaisesta oli mm. vuonna 2003.
1. sunnuntai loppiaisesta (7.1.-13.1. välinen sunnuntai). Kasteen lahja. Johannes Kastaja kastaa Jeesuksen. Kasteen merkitys kristityn elämässä. Päivä muistuttaa meitä myös omasta kasteestamme.
2. sunnuntai loppiaisesta (14.1.-20.1. välinen sunnuntai niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 25.3. tai myöhemmin.). Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Päivän perinteisessä evankeliumissa (1. vuosikerta) kerrotaan Kaanan häistä, joissa Jeesus teki ensimmäisen tunnustekonsa.
3. sunnuntai loppiaisesta (21.1.-27.1. välinen sunnuntai niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 1.4. tai myöhemmin. (Tai 31.3. jos vuosi on karkausvuosi). Jeesus herättää uskon. Opettamalla ihmisiä ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa.
4. sunnuntai loppiaisesta (28.1.-3.2. välinen sunnuntai. Käytännössä päivää vietetään 28.1.-1.2. välisenä sunnuntaina niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 7.4. tai myöhemmin.). Jeesus auttaa hädässä. Meitä kehotetaan jättäytymään kaikessa Jeesuksen varaan. Luonnonvoimatkin ovat Jeesukselle alamaisia. Jeesus tyynnytti myrskyn ja pelasti Pietarin hukkumasta.
5. sunnuntai loppiaisesta (4.2.-10.2. välinen sunnuntai. Käytännössä päivää vietetään 9.2. tai 10.2. niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 19.4. tai 20.4. tai 21.4.) Kahdenlainen kylvö.
6. sunnuntai loppiaisesta (11.2.-17.2. välinen sunnuntai. Käytännössä päivää vietetään 11.2.-14.2. välisenä sunnuntaina niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 21.4. tai myöhemmin.) Sunnuntaina käytetään 26. helluntain jälkeisen sunnuntain tekstejä. Uskon kestävyys ahdingossa.
Loppiaisen jälkeisiä sunnuntaita on siis vähintään yksi ja enintään kuusi riippuen pääsiäisen sijainnista.
3. sunnuntai ennen paastonaikaa (p-63) (septuageesimasunnuntai). (Ei vietetä, jos kynttilänpäivä sattuu samalle päivälle.) Paastonaikaa edeltävää yli 2 viikon aikaa kutsutaan esipaastoksi. Se alkaa septuageesimasta ja loppuu laskiaistiistaihin.
Septuageesimasunnuntain aiheena on ansaitsematon armo. Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.
2. sunnuntai ennen paastonaikaa (p-56) (seksageesimasunnuntai). (Ei vietetä, jos kynttilänpäivä sattuu samalle päivälle.) Päivän evankeliumiteksteissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä.
Laskiaissunnuntai (eli quinquagesima)(esto mihi)(p-49). Laskiaissunnuntaita on vietetty 500-luvulta lähtien. Laskiaissunnuntain aiheena on Jumalan rakkauden uhritie. Jeesus ilmoittaa lähtevänsä Jerusalemiin kärsimään kaiken sen, mitä profeetat ovat kirjoittaneet hänestä. Evankeliumiteksteissä Jeesus puhuu kuolemastaan. Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan.
Laskiainen on myös keskitalven iloinen juhla mäenlaskuineen. Sitä vietetään yleensä laskiaistiistaina, mutta nykyisin myös laskiaissunnuntaille on siirtynyt laskiaistiistain perinnettä. Lumisadetta seuraava auringonpaiste merkitsee hyvää marjavuotta. Jatkuva sade merkitsee sateisuutta koko paastonajaksi.
Sanan laskiainen alkuperää ei varmasti tiedetä. Suosittu selitys on ollut se, että laskiaisena laskeudutaan paastoon. Nykyisin kannatetaan myös tulkintaa, jonka mukaan sana juontuu laskea-verbistä. Laskiaisesta aletaan laskea paastopäiviä.
Tuhkakeskiviikko (p-46) (dies cinerum) on laskiaistiistain jälkeinen päivä, josta alkaa paasto (40 pv). Päivä on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva. Tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Tuhkakeskiviikkoa vietetään siten, että päivä on tavallinen arkipäivä, mutta illalla voi olla jumalanpalvelus. Aiemmin luterilaisessa kirkossa vähämerkityksinen.
Paastonaikaa on vietetty 300-luvulta lähtien. Paastonajan raamatullisena taustana on Jeesuksen paastoaminen erämaassa. Paastonajan sunnuntait kertovat Jeesuksen taistelusta pimeyden voimien, synnin ja kuoleman kanssa. Luterilainen paasto ei vaikuttanut ruokajärjestykseen kuten katolilaisten ja ortodoksien. Paastolla on ollut kolmenlainen merkitys: ihminen katuu syntejään ja maailmanmielisyyttään, haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon ja suree osasyyllisyyttään Jeesuksen kärsimyksiin ja kuolemaan. Ihminen pyrkii kasvamaan vastuullisempaan elämäntapaan.
Jos marianpäivä sattuu jollekin paastonajan sunnuntaille, silloin kyseistä paastonajan sunnuntaita ei vietetä.
Pääsiäistä edeltävää paastonaikaa kutsutaan suureksi paastoksi erotuksena joulua edeltävästä adventtipaastosta.
1. paastonajan sunnuntai (p-42) (quadragesima) (Invocavit). Päivän keskeinen aihe on kertomus Jeesuksen kiusaamisesta autiomaassa. Kiusaaja ei jätä rauhaan ketään nykypäivänkään ihmistä, mutta apumme on Kristus, kiusausten voittaja.
2. paastonajan sunnuntai (p-35) (Reminiscere) Päivä on uskon ja rukouksen sunnuntai. Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät rukous ja usko.
3. paastonajan sunnuntai (p-28) (Oculi) Jeesus, Pahan vallan voittaja. Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät tähän sunnuntaihin.
4. paastonajan sunnuntai (p-21). (Laetare) Päivää on sanottu puolipaastosunnuntaiksi, joka oli myös sunnuntain entinen nimi. Se tunnetaan myös nimellä leipäsunnuntai. Päivän aiheena on elämän leipä. Sunnuntai on levähdyspaikka, jossa iloitaan taaksejääneestä paastosta ja kerätään voimia edessä olevaa aikaa varten. Päivän tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Jeesus itse on elämän leipä.
Puolipaastosunnuntain vanha englanninkielinen nimi on Mothering Sunday, saksankielisillä alueilla se on tunnettu nimellä Rosensonntag.
5. paastonajan sunnuntai (p-14) (Judica) Päivä on kärsimyksen sunnuntai (Dominica passionis). Ristiriita Jeesuksen ja vastustajien välillä saavuttaa lakipisteensä. Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun kestävä syvä paastonaika.
Palmusunnuntai (Dominica palmarum) (p-7) Palmusunnuntaita on vietetty 300-luvun alusta lähtien. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita. Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Matkalla kansa levitti tielle palmunoksia, jotka on pohjoisessa korvattu pajunoksilla.
Lapset kulkevat palmusunnuntaina talosta taloon käsissään pajunvitsoja. Tapa on peräisin Karjalasta. Sotien jälkeen siitä tuli yleissuomalainen tapa. Samoin yleistyi tapa pukeutua trulleiksi. Palmusunnuntaina haetaan myös pajunkissoja kotiin.
Ortodoksisessa kirkossa pappi siunaa pajunoksat palmusunnuntain aattovigiliassa Lasaruksen lauantaina.
Hiljainen viikko eli piinaviikko eli kärsimysviikko eli tymintäviikko. Vanhimmat viikkoon liittyvät päivät tunnetaan 300-luvulta alkaen. Hiljaisen viikon aikana seurataan Jeesuksen kärsimystien vaiheita.
Hiljaisen viikon maanantai. (p-6). Kansanomaisia nimiä mm. maitomaanantai ja malkamaanantai. Päivän aiheena on Jeesus Getsemanessa, vangitseminen, Pietarin kieltäminen.
Hiljaisen viikon tiistai (p-5) eli tikkutiistai. Jeesus tutkittavana. Jeesus neuvoston ja Pilatuksen edessä. Tikkutiistaina sytyketikut tuovat onnea.
Hiljaisen viikon keskiviikko (p-4) eli kellokeskiviikko. Jeesuksen tuomitseminen. Kellokeskiviikkona pantiin kellot lehmien kaulaan.
Kiirastorstai (p-3) (dies viridium) 300-luvulta lähtien. Vanha kirkko on viettänyt kiirastorstaita v. 692 tehdyn päätöksen mukaan Herran ehtoollisen asettamispäivänä. Varhaisessa kirkossa oli tapana antaa katumusharjoitukset suorittaneille seurakunnan yhteydestä rikkomuksen takia poissuljetuille synninpäästö kiirastorstaina. Päivän latinalainen nimi dies viridium muistuttaa siitä, että katuvaiset puhtaina vihreinä oksina otettiin jälleen seurakunnan yhteyteen.
Suomessa päivä oli pyhäpäivä vuoteen 1772 saakka. Kiirastorstai on säilyttänyt puolipyhän luonteensa iltajumalanpalveluksineen. Kiirastorstai on ehtoollisen asettamisen päivä. Samoin se on myös jalkojen pesun päivä. Jeesus pesi kiirastorstaina opetuslastensa jalat ja hän vietti opetuslastensa kanssa viimeisen yhteisen aterian. Katolisessa maailmassa kiirastorstai on ollut ripittäytymispäivä.
Nimitys "kiira" on laina muinaisruotsista. Vastaava sana nykyisin "skär" tarkoittaa puhdasta. Kansanperinteessä paha henki, kiira, karkotettiin pihapiiristä. Tällöin hoettiin: "Kitis kiira metsään!"
Katolisessa kirkossa on toinen juhla, joka tähdentää ehtoollisen merkitystä: Corpus Christi eli Kristuksen ruumiin juhla. Sitä vietetään katolisessa kirkossa kolminaisuudenpäivän jälkeisenä torstaina.
Pitkäperjantai (p-2) 300-luvulta alkaen Kristuksen kärsimisen, ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistopäivä, paastopäivä. Se on koko vuoden vakavin päivä. Tällöin kellot ja urut vaikenevat. Kristus on kuollut meidän edestämme. Päivänä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta kuolemaan. Englanninkielinen nimi Good Friday viittaa syntiemme sovitukseen ristinkuoleman kautta. Monissa romaanisissa kielissä päivää kutsutaan "pyhäksi perjantaiksi". Monessa maassa päivää kutsutaan "suureksi perjantaiksi." Suomalainen nimitys on käännöslaina ruotsista: långfredag.
1600-luvulla pitkäperjantai oli saamassa Suomessa tärkeän juhla-arvon. Vuoden 1618 evankeliumikirjaan merkittiin epistola- ja evankeliumitekstit pitkäperjantaille. Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi: "Pitkäperjantaina pitää niin maalla kuin kaupungeissakin pyhitettämän ja kansa paastoamiseen ja raittiuteen manattaman." 1600-luvun lopun ja 1700-luvun Suomessa vaikuttanut pietismi korosti kärsimykseen liittyvää hurskautta. Siksi ehkä pitkäperjantai syrjäytti kiirastorstain.
Pitkäperjantai aiheena on Jumalan Karitsa. Päivän evankeliumeissa kerrotaan siis Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta.
Vanhoihin pitkäperjantain tapoihin kuului Suomessa se, ettei tällöin vierailtu kirkossa käynnin jälkeen missään vaan istuttiin kotona paastoten ja Raamattua lukien.
Hiljainen lauantai (p-1) eli lankalauantai. Aiheena Kristus haudassa ja tuonelassa. Kansanperinteen mukaan kaikki pahat voimat olivat liikkeellä, noidat ahdistelivat ihmisiä. Vapahtaja makasi vielä haudassaan, joten pahat voimat saivat vapaasti liikkua. Länsieurooppalainen noitaperinne saapui Suomeen luultavasti jo keskiajalla. Monin paikoin lankalauantaina poltettiin kokkotulia, jotta paha pidettäisiin loitolla. Lankalauantaina värjättiin talven aikana kehrätyt langat.
Pääsiäispäivä (p) Päivän evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus. Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan poika.
Suomalainen nimi viittaa paastosta pääsemiseen. Monissa kielissä pääsiäisen nimi pohjautuu heprean sanoihin pesah, pasah. (Kuten ruotsin påsk). Päivä oli alunperin Egyptistä lähdön muistojuhla. Pako Punaisenmeren yli ja Siinain halki tapahtui Mooseksen johdolla.
Kristillistä pääsiäistä on vietetty jo 100-luvulla: Itämainen kirkko vietti sitä juutalaisten tavoin nisankuun 14. päivänä, länsimainen taas sitä seuraavana sunnuntaina. Ajankohta vaihteli pari vuosisataa, kunnes v. 325 Nikean kirkolliskokous määräsi sen paikaksi 22.3.-25.4. välisen sunnuntain, joka on kevätpäivän tasausta seuraava täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Sijainti: ks. kohdasta Pääsiäinen tai tästä. Alkuaan oli kuitenkin vain yksi pääsiäisjuhla, jossa Kristuksen voittoa kuolemasta juhlittiin yhtäaikaa sekä ristinkuoleman että ylösnousemuksen näkökulmasta. 300-luvulla pääsiäisen edelle tuli pitkäperjantai erilliseksi juhlaksi.
Ortodoksisessa kirkossa pääsiäisyön jumalanpalvelus on vuoden suurin tapahtuma. "Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti", on tällöin keskeinen pääsiäislaulun sanoma. Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä samaan aikaan kuin luterilaisetkin muista ortodokseista poiketen. Myös katolisessa kirkossa pääsiäisyön jumalanpalvelus on kirkkovuoden päätapahtuma. Luterilaisessa Suomessa pääsiäisyö oli aiemmin vähämerkityksinen, mutta 1980-luvulta alkaen luterilaisissa seurakunnissa pääsiäisyön jumalanpalvelukset ovat yleistyneet. Pääsiäisyön messu on pääsiäisjuhlan keskeinen jumalanpalvelus pääsiäisaamun messun rinnalla.
Pääsiäiseen liittyy oleellisesti lukuisia perinteitä, kuten pääsiäismunien maalaaminen, erilaiset pääsiäiskoristeet (erityisesti jänis ja tiput), mämmin syönti ja pääsiäislammas. Myös erilaisia yllätyksiä sisältävät suklaamunat ovat suosittuja pääsiäisenä.
Vanha uskomus oli se, että aurinko tanssii noustessaan pääsiäisaamuna. Hyvän vuodentulon enteeksi riitti se, että aurinko pääsiäisaamuna nousee kirkkaana. Mutta jos aurinko pääsiäisaamuna on pilvessä, niin halla vie kesällä kukat. Sateinen pääsiäinen tietää kylmää ja kurjaa kesää.
Suomessa käytettiin 1700-luvulle asti juliaanista pääsiäissääntöä. Siirtyminen 1700-luvun alussa ruotsalaiseen kalenteriin aiheutti muutamia poikkeuksia pääsiäispäivän sijaintiin. Yleensä pääsiäinen oli kuitenkin sama kuin juliaanisessa kalenterissa. Suomessa 1730-luvulta 1860-luvulle käytettiin pääsiäisen laskemisessa ns. tähtitieteellistä pääsiäissääntöä. Sekin aiheutti poikkeuksia 'normaalista' pääsiäisen sijainnista. Suurimmat poikkeamat olivat gregoriaanisen kalenterin (parannetun kalenterin) aikana vuosina 1802 (25.4.), 1805 (21.4.), 1818 (29.3.), 1825 (10.4.), 1829 (26.4.) ja 1845 (30.3.). Juliaanisen kalenterin, ns. "toisen ruotsalaisen kalenterin aikana" suurimmat ihmettelyn aiheet olivat : 1742 (14.3.), 1744 (18.3.), 1750 (18.3.). Ensimmäisen ruotsalaisen kalenterin aikana puolestaan poikkesivat seuraavat pääsiäiset normaalista juliaanisesta pääsiäisestä: 1705 (2.4.), 1709 (18.4.) ja 1711 (26.3.). Vastaavasti myös kaikki pääsiäiseen sidotut päivät olivat eri paikassa.
2. pääsiäispäivä (p+1) Päivänä muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä opetuslapsille ja muutamille naisille. Päivän aiheena on ylösnousseen kohtaaminen.
Vuoteen 1772 asti pääsiäispäiviä oli neljä.
Pääsiäisen jälkeistä viikkoa kutsutaan myös pääsiäisviikoksi. (Usein pääsiäisviikoksi sanotaan virheellisesti hiljaista viikkoa.)
1. sunnuntai pääsiäisestä (p+7) pääsiäisen oktaavi (Quasimodogeniti),(dominica in albis). Päivän raamatunteksteissä kerrotaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestyvän epäileville opetuslapsilleen.
2. sunnuntai pääsiäisestä (p+14) (Misericordia Domini). Hyvän paimenen sunnuntai. Evankeliumit kertovat hyvästä paimenesta. Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan.
3. sunnuntai pääsiäisestä (p+21) (Jubilate). Jumalan kansan koti-ikävä. Seurakunta juhlii iloiten Herran ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta. Katse suunnataan uuteen elämään taivaassa. Kristityt odottavat ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.
4. sunnuntai pääsiäisestä (p+28) (Cantate) Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa.
5. sunnuntai pääsiäisestä (p+35) (Rogate) (rukoussunnuntai). Päivää on vietetty ainakin 400-luvulta asti. Päivän nimi rukoussunnuntai tulee Rooman seurakunnan varhaisista rukouskulkueista 300-luvulla. Ne korvasivat pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvulla rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välissä oleviin käyntipäiviin.
Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä nähdään Kristus suurena esirukoilijana ja rukouksen taidon opettajana.
Helatorstai (p+39). Helatorstain aihe on saatu Apostolien teoista (Ap.t. 1: 6-14). Helatorstaita on vietetty jo 300-luvulta alkaen Kristuksen taivaaseenastumisen ja hänen taivaallisen kuninkuutensa päivänä. Kristus korotettiin taivaaseen ja hän istuu Jumalan oikealla puolella. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Emme voi saada yhteyttä Kristukseen inhimillisten aistien välityksellä , mutta silti hän on Pyhän Henkensä kautta sanassa ja sakramenteissa läsnä seurakuntansa keskellä. Helatorstaina Jeesus jätti meidät lopullisesti ajallisin silmin nähtävässä muodossa ja siirtyi aistiemme tavoittamattomiin.
800-luvulla juhlan edelliseen päivään liitettiin yöjumalanpalvelus (vigilia) kulkueineen, jolla symboloitiin Kristuksen kulkua Öljymäelle. Perinteisiin kuuluivat helkajuhlana kulkueet, jotka jäljittelivät opetuslasten vaellusta helatorstaina. Helkajuhlan juuret Suomessa juontavat katoliseen keskiaikaan. Entisaikoina helatorstaina poltettiin juhlatulia. Helavalkeapäiviä ovat olleet helatorstain aatto ja helluntailauantai.
Helatorstai oli vanhan kansan mielestä vuoden pyhin kirkkojuhla: "Silloin ei ruoho kasva maassa, ei lehti puussa."
Suomessa helatorstai oli vuosien 1973-1991 välisenä aikana nimeltään Kristuksen taivaaseenastumisen päivä ja sitä vietettiin rukoussunnuntaita edeltävänä lauantaina (p+34).
6. sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi) (p+42) Pyhän Hengen odotus. Seurakunta odottaa rukoillen Pyhän Hengen lahjaa. Kristus lupasi omillensa Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan tämän lupauksen täyttymistä.
Helluntaipäivän (p+49) ajankohta määräytyy Apostolien teoissa (Ap.t. 2) kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta. Helluntaita on vietetty 200-luvulta alkaen Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi ja kristillisen kirkon syntymän kunniaksi. Se tuli mukaan kirkon juhlakalenteriin vuonna 425.
Päivä oli juutalaisilla alunperin sadonkorjuun päätösjuhla. Sen toiseksi aiheeksi tuli lain antaminen Siinailla. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä.
Helluntain aiheena on siis Pyhän Hengen vuodattaminen ja sen raamatuntekstit kertovat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Pyhä Henki liittää kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Pyhän Hengen tavallisimpia vertauskuvia ovat kyyhkynen ja tulen liekki. Monissa kielissä helluntain nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (viideskymmenes).
Kansanperinteessä helluntain säässä pyrittiin näkemään enteet koko kesän säähän. (Esim. "Jos helluntaina sataa niin sataa joka pyhä juhannukseen saakka" tai "Helluntain paisteet on koko kesän paisteet".) Helluntai on myös tunnettu heilanetsimispäivä ja kevätkesän valoisa juhla.
Suomessa vietettiin toista helluntaipäivää (p+50) vuoteen 1972 saakka. (Sitä vietettiin mm. Ruotsissa pyhänä vielä vuonna 2004. Vuonna 2005 siitä tuli arkipäivä myös Ruotsissa).
Vuoteen 1772 asti helluntaipäiviä oli neljä.
Helluntain valmistuspäivää (p+48) vietettiin vuosien 1973-1991 välisenä aikana. Se korvasi tuolloin toisen helluntaipäivän. Päivä lakkautettiin vuonna 1991. Helluntain valmistuspäivän aiheena oli Hengen odottaminen.
Pyhän Kolminaisuuden päivä (p+56) oli 700-luvun lopulla helluntain jälkijuhla. Erillisenä juhlana kolminaisuudenpäivä tunnetaan 900-luvulta. Päivä vakiintui hitaasti. Kolminaisuudenpäivän viettämisestä päätettiin 1260 Arlesin kirkolliskokouksessa. Lännen kirkoissa se tuli pakolliseksi v. 1334. Ortodokseilla tätä päivää ei ole. Sen tilalla on kaikkien pyhien muistolle omistettu sunnuntai. Ortodokseilla on ensimmäinen helluntaipäivä omistettu Jumalan kolminaisuudelle.
Kolminaisuudenpäivän aiheena on Salattu Jumala. Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jumala on kolmiyhteinen, salattu ja iankaikkinen. Raamatuntekstit kertovat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Päivä on uskontunnustuksen päivä. Kansanperinteessä päivä on tunnettu säähavaintopäivä ja onkimiesten merkkipäivä.
Helluntain jälkeiset sunnuntait Helluntain jälkeisiä sunnuntaipäiviä on vähintään 21 ja enintään 26 riippuen pääsiäisen sijainnista. Sunnuntait loppuvat kunnes on valvomisen sunnuntai. Helluntain jälkeistä sunnuntaita ei vietetä, jos mikkelinpäivä sattuu samalle päivälle. (aiemmat nimet: 1-25. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai). Kolminaisuusajaksi kutsutaan ajanjaksoa kolminaisuudenpäivästä kirkkovuoden loppuun.
Pyhiä alettiin keskiajan lopulla numeroida kolminaisuudenpäivän mukaan. Katolinen kirkko numeroi pyhät kuitenkin aiemman perinteen mukaisesti helluntain jälkeisiksi sunnuntaipäiviksi. Protestantit nimesivät ne edelleen kolminaisuudenpäivän mukaan. Luterilaisissa ja anglikaanisissa kirkoissa alettiin pyhiä vähitellen numeroida helluntain mukaan. Suomessakin siirryttiin numeroimaan ne helluntain mukaan vuodesta 2001 alkaen. (Joissakin luterilaisissa kirkoissa (mm. Ruotsissa ainakin vielä vuonna 2006) pyhät numeroidaan edelleen kolminaisuudenpäivän mukaan). Suurimmassa osassa läntistä kristikuntaa pyhät lasketaan kuitenkin helluntain mukaan.
Helluntain jälkeisten sunnuntaiden keskeisiä aiheita ovat Jeesuksen opetukset, elämä kristittynä Pyhän Hengen johdatuksessa ja kirkon todistus uskostaan.
2. sunnuntai helluntaista (p+63) Päivän aiheena ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet.
3. sunnuntai helluntaista (p+70) Päivän tekstien sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys.
4. sunnuntai helluntaista (p+77) Jumala etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.
5. sunnuntai helluntaista (p+84) Armahtakaa. Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, koska tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme.
Apostolien päivä (p+91) 5. kolminaisuudenpäivän jälkeistä sunnuntaita on vietetty noin vuodesta 1890 alkaen apostolien päivänä. Päivään liitettiin entisen Pietarin ja Paavalin päivän tekstit. (Pietarin ja Paavalin päivän evankeliumiteksti on ollut joko toisen tai kolmannen vuosikerran tekstinä. Tällä hetkellä se on toisen vuosikerran tekstinä.) Nykyisin apostolien päivänä muistellaan kaikkia apostoleja. Tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Apostolien päivä -nimi oli ensimmäisen kerran almanakassa vuonna 2001.
7. sunnuntai helluntaista (p+98) Kristityn on noudatettava rakkauden lakia. Tähän pyrkiessään kristitty on valmis luopumaan jopa omista oikeuksistaan lähimmäistensä hyväksi ja osoittamaan rakkautta myös vihamiehilleen.
Kirkastussunnuntai (p+105) Varhaisin tieto kirkastussunnuntaista on kristikunnan itäosista 300-400 -luvulta. Päivä oli alunperin 6.8. Läntisessä kirkossa päivä mainitaan ensimmäisen kerran hieman myöhemmin.
7. kolminaisuudenpäivän jälkeistä sunnuntaita on Ruotsissa ja Suomessa 1500-luvulta lähtien sanottu kirkastussunnuntaiksi. Vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä mainitaan, että 7. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina saarnataan aiheesta Jeesus Kirkastusvuorella. Aluksi teksti oli vaihtoehtoisena 7. kolm. päivän jälk. sunnuntain perinteisen tekstin (Mark. 8: 1-9) kanssa. (Myös vuoden 1575 (Juusten) evankeliumikirjassa mainitaan sekä perinteinen Markuksen teksti että evankeliumi Kristuksen kirkastamisesta Matteuksen mukaan (Matt. 17: 1-8). Ruotsissa 7. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai muuttui almanakassa noin 1920-luvulla nimeksi "Kristi Förklarings dag". Suomessa vuoden 1958 evankeliumikirjassa päivä mainitaan ensimmäisen kerran kirkastussunnuntain nimellä. Ensimmäisen kerran almanakassa kirkastussunnuntain nimi mainitaan 1961.
Kirkastussunnuntain sijainti vaihtelee luterilaisissa maissa: mm. Saksassa ja Tanskassa se on viimeisenä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina viikkoa ennen septuagesimasunnuntaita.
Suomen nykyistä evankeliumikirjaa valmistettaessa esitettiin, että kirkastussunnuntaita vietettäisiin 6.-12.8. välisenä sunnuntaina. Kirkolliskokous kuitenkin antoi juhlan olla perinteisellä paikallaan.
Kirkastussunnuntain aiheena on Kirkastettu Kristus. Jeesuksen kirkastunut hahmo hämmentää Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa. Vuorella apostoleille ilmestyvät myös Mooses ja Elia.
9. sunnuntai helluntaista (p+112) Totuus ja harha. Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä.
10. sunnuntai helluntaista (p+119) Sunnuntain tekstit kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti.
11. sunnuntai helluntaista (p+126) Etsikkoaikoja. Sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (av-kuun 9. päivä). Elämässä on aikoja, jolloin ihminen joutuu ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan.
12. sunnuntai helluntaista (p+133) Itsensä tutkiminen. Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana.
13. sunnuntai helluntaista (p+140) Jeesus, parantajamme. Jeesuksen teot todistavat hänen rakkaudestaan ja voimastaan auttaa hädässä olevia ihmisiä.
14. sunnuntai helluntaista (p+147) Lähimmäisen sunnuntai. Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
15. sunnuntai helluntaista (p+154) Sunnuntaina kerrotaan kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä.
16. sunnuntai helluntaista (p+161). Jumalan huolenpito. Taivaallinen Isä pitää huolen uskovasta ja auttaa häntä etsimään Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan.
17. sunnuntai helluntaista (p+168). Jeesus antaa elämän. Sunnuntaita kutsutaan myös pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan.
18. sunnuntai helluntaista (p+175). Kristityn vapaus. Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan.
19. sunnuntai helluntaista (p+182) Rakkauden kaksoiskäsky. Se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, täyttää lain vaatimuksen.
20. sunnuntai helluntaista (p+189) Usko ja epäusko taistelevat jokaisen kristityn sydämessä.
21. sunnuntai helluntaista (p+196) Jeesuksen lähettiläät. Jeesus lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs.
Uskonpuhdistuksen muistopäivä (p+203 niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 23.4. tai aiemmin) Tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön. Aiemmin uskonpuhdistuksen päivää vietettiin Suomessa heinäkuussa kolmantena rukouspäivänä. Useissa evankelisissa kirkoissa muissakin maissa vietetään erillistä uskonpuhdistuksen päivää. Näistä yleisin on 31.10. teesien naulaamispäivä.
23. sunnuntai helluntaista (p+210 niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 16.4. tai aiemmin) Päivän sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus.
24. sunnuntai helluntaista (p+217 niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 9.4. tai aiemmin). Kahden valtakunnan kansalaisena. Kristityn isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on myös maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Perinteisessä evankeliumitekstissä kerrotaan veron maksamisesta keisarille.
25. sunnuntai helluntaista (p+224 niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 2.4. tai aiemmin.) Kristitty luottaa siihen, ettei kuolemalla ole viimeistä sanaa hänen elämässään.
26. sunnuntai helluntaista (p+231 niinä vuosina kun pääsiäispäivä on 26.3. tai aiemmin.) Ahdingon aikoinakin uskova säilyttää luottamuksensa Raamatun lupauksiin.
Helluntain jälkeisiä sunnuntaita on siis vähintään 21 ja enintään 26 riippuen pääsiäisen sijainnista.
Vuonna 2001 päivä sai uuden nimen: valvomisen sunnuntai. Valvomisen sunnuntaina tilinteon päivä tulee lähemmäs. Korostetaan hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstissä kerrotaan siis kymmenestä morsiusneidosta.
Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai (20.11.-26.11. välinen sunnuntai). Tuomiosunnuntaina kerrotaan viimeisestä tuomiosta. Alunperin viimeisestä tuomiosta kerrottiin 26. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Vähitellen ruvettiin aina kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina kertomaan viimeisestä tuomiosta. (Näin on ollut ainakin 1700-luvulla, kenties jo aiemmin.) Almanakkaan nimi tuomiosunnuntai tuli ensimmäisen kerran vuonna 1864. Evankeliumikirjassa päivä tunnetaan tuomiosunnuntain nimellä kuitenkin vasta vuodesta 1958 alkaen. Siihen asti evankeliumikirjoihin merkittiin viimeisestä tuomiosta kertova evankeliumiteksti 26. kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain kohdalle. Vuoden 1913 evankeliumikirjassa päivä mainitaan myös 26. kolm. jälk. sunnuntain kohdalla.
Tuomiosunnuntain tekstit käsittelevät siis viimeistä tuomiota. Viimeisenä päivänä kaikki ihmiset kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla "kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle." Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.
Jouluun liittyvät erityispyhät:
Kynttilänpäivä (2.2.-8.2. välinen sunnuntai). Jos päivä on laskiaissunnuntai, silloin kynttilänpäivä on sitä edeltävä sunnuntai eli seksageesiman paikalla (p-56).
Kynttilänpäivä on 40 pv joulusta. Päivä on Herran Jeesuksen temppeliintuomisen, Simeonin kohtaamisen ja Marian puhdistautumisen muistojuhla. Se tunnetaan juhlana 300-luvulta lähtien. Alkuaan Marian puhdistuspäivä (Purificatio Mariae) . Maria tuli temppeliin puhdistautumaan. Pojan synnytettyään vaimo oli Mooseksen lain mukaan saastainen seitsemän päivää ja sen jälkeen hänen täytyi pysytellä vielä 33 päivää kotosalla ja hän sai vasta 40. päivänä mennä temppeliin uhraamaan puhdistusuhrin. Päivä on saanut nimensä katolisen kirkon tavasta vihkiä koko vuoden kynttilät. Kaikki kirkolliset kynttilät vihittiin koko vuoden käyttöä varten kynttilänpäivänä.
Aluksi puhdistuspäivää vietettiin 14.2. Silloin loppiainen oli Kristuksen syntymäjuhla. Päivä siirrettiin helmikuun toiselle päivälle joulun vakiintuessa. Keskiajalla nimi muuttui kynttilänpäiväksi. Aiemmin helmikuun alussa on ollut roomalaisten pakanallinen juhla, jolloin puhdistus- ja sovitussaattoja kulki tulisoihtuineen pitkin kaupunkia. Roomassa vietettiin helmikuun 13 ensimmäistä päivää onnettomuuden päivinä. Tulisoihdut ja kynttilät saivat vähitellen uuden sisällön. Ne viittasivat valoon, joka on ilmestyvä pakanoille.
Suomessa vanha kirkkolaki vuodelta 1571 kutsui päivää "ensimmäiseksi Marian päiväksi." Kynttilänpäivä oli Suomessa vuoteen 1773 saakka aina 2.2. Vuodesta 1774 alkaen sen sijanti muuttui sunnuntaille. Suomessa almanakkaan saatettiin merkitä 1774 jälkeenkin aina 1900-luvulle asti mustalla värillä helmikuun toisen päivän kohdalle kynttilänpäivä. (Päivä oli ns. "arkikyntteli".) Seuraava pyhä oli sitten varsinainen kynttilänpäivä (kynttilänsunnuntai) punaisella värillä merkittynä. Ruotsissa on edelleenkin almanakassa kaksi kynttilänpäivää. (Ennen vuotta 1774 kynttilänpäivä oli siis 2.2. Jos kuitenkin kynttilänpäivä sattui laskiaissunnuntain kanssa samalle päivälle, siirrettiin kynttilänpäivä tällöin edelliselle päivälle.)
Kynttilänpäivän aiheena on: Kristus, Jumalan kirkkauden säteily . Raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille.
Suomalaisessa kansanperinteessä päivä oli myös sydäntalven merkkipäivä. Kevättalvi alkaa kynttilänpäivästä. Päivä on myös säiden ennustamisen kannalta tärkeä: Pakkanen tietää hyvää kesää. Runsas lumi enteilee hyvää viljasatoa.
Marian ilmestyspäivä (22.3.-28.3. välinen sunnuntai). Jos päivä on palmusunnuntai tai pääsiäispäivä, silloin marianpäivä on palmusunnuntaita edeltävä sunnuntai (p-14).
Katolisessa kirkossa on lukuisia Marian juhlia. Tällaisia ovat mm. Marian käynti Elisabetin luona, Marian taivaaseenottamisen päivä, Marian syntymäpäivä, Marian sikiämä, Marian temppeliintuomisen päivä. Nämä edellä mainitut Maria-juhlat löytyvät tarkemmin sivulta, jossa käsitellään entisiä Suomen almanakassa olleita pyhäpäiviä.
Marianpäivä mainitaan juhlana 300-luvulta lähtien. Gabriel ilmestyi Marialle 9 kk ennen joulua ilmoittaen Jeesuksen syntymisestä. Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus. Marianpäivän 2. ja 3. vuosikerran evankeliumiteksteissä kerrotaan Marian vierailusta Johannes Kastajan äidin Elisabetin luona. Ne ovat 1772 lakkautetun Marian etsikkopäivän evankeliumitekstejä.
Marianpäivä on kansanperinteessä huomattava ilmanennustus- ja kevääntulon merkkipäivä. Silloin tarkkailtiin erityisesti lumensulamisastetta, ja lasketaan sen perusteella toisten päivien lumisuhteita. Sanontoja ovat mm.:"Mitä Maariana maloilla, se vappuna vaolla." (Mitä lunta Mariana katoilla, sen verran vappuna pelloilla.) "Mikä Mariana katolla, se Erkkinä maassa." Varhaisina keväinä odotettiin yleisesti maan paljastuvan jo marianpäivänä. Marianpäivää pidettiin säiden kannalta taitekohtana.
Marian ilmestyspäivä oli vuoteen 1954 asti 25.3. Jos päivä oli palmusunnuntain ja lankalauantain välisenä aikana, silloin marianpäivä oli palmusunnuntaita edeltävänä päivänä (p-8). Mikäli 25.3. oli pääsiäispäivä tai 2. pääsiäispäivä (tai sen jälkeen), silloin marianpäivä oli 2. pääsiäispäivän jälkeisenä päivänä (p+2). Vuonna 1955 päivän nimi muuttui marianpäiväksi ja sen sijaintiin tuli muutoksia. Päivä siirtyi sunnuntaille (22.3.-28.3. välinen sunnuntai). Jos päivä on palmusunnuntai tai pääsiäispäivä, silloin marianpäivä on palmusunnuntaita edeltävä sunnuntai (p-14). Nimi muuttui uudelleen marian ilmestyspäiväksi vuodesta 2001 alkaen.
Ruotsin almanakassa on kaksi marianpäivää: 25.3. Marie bebådelsedag mustalla merkittynä ja varsinainen marianpäivä on samassa paikassa kuin Suomessa.
esimerkkejä marianpäivästä
Juhannuspäivä eli Johannes Kastajan päivä (20.6.-26.6. välinen lauantai vuodesta 1955 alkaen. Sitä ennen juhannuspäivä oli aina 24.6.). Johannes Kastajan päivää on vietetty kirkollisena juhlapäivänä 400-luvulta alkaen. Ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Evankeliumitekstinä on Johannes Kastajan syntymä. Juhlan nimeksi yleistyi juhannus, joka on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.
Juhannuspäivä ja -aatto ovat kuitenkin enimmäkseen maallisia juhlia, joihin liittyy riehakas juhlinta, kokkotulet, valoisat kesäyöt, liputtaminen Suomen Lipun päivänä, juhannuskoivut ja -seppeleet sekä juhannushäät. Keskikesä on juhannuksena kauneimmillaan. Juhannuspäivä oli säiden ja vuodentulon tarkkailupäivä.
Juhannus ei ole useassa maassa yhteiskunnallinen vapaapäivä, eikä sen paikkaa ole siirretty alkuperäisestä paikastaan (24.6.). Ruotsissa juhannus siirrettiin samana vuonna samaan paikkaan kuin Suomessa.
Vuoden lyhintä yötä pidettiin muinoin Euroopassa vaarallisena. Silloin olivat liikkeellä noidat ja demonit. Pahoja voimia torjuttiin metelöimällä ja pitämällä hauskaa kovaäänisesti sekä polttamalla juhannuskokkoja. Pahat henget saivat kyytiä myös talonpoikien ammuskellessa pyssyllä ilmaan. Kartanoissa noidat ja demonit joutuivat jopa tykinruoaksi. Juhannuksen noitapelättimiä kokkoja on loimunnut jo vuosisatoja eri puolilla Eurooppaa. Suomessa kokkoja poltettiin aluksi enimmäkseen maan pohjois- ja itäosissa. 1900-luvun aikana kokkojen polttaminen yleistyi koko maassa ja tapa siirtyi juhannusaattoon.
Muita erityispyhiä:
Mikkelinpäivä eli enkelien sunnuntai (29.9.-5.10. välinen sunnuntai). Kirkollinen juhla jo 400-luvulta lähtien arkkienkeli Mikaelin muistoksi, Roomassa arkkienkeli Mikaelille pyhitetyn kirkon vihkimispäivä. Mikael on paratiisin päämies, henkien ruhtinas, vainajien saattaja, taivaallisen sotajoukon päällikkö, lohikäärmeen voittaja ja viimeisen ratkaisevan taistelun sankari. Hän pelastaa hurskaat ja herättää kuolleet. Juhla on muutamista luterilaisista maista kadonnut, mutta Suomessa ja Ruotsissa se on edelleen. Martti Lutherin mielestä mikkelinpäivä oli eräs vuoden pääjuhlista. Mikkelinpäivästä tuli myöhemmin kaikkien enkelien päivä. Silloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Mikkelinpäivä oli Suomessa aina 29.9. vuoteen 1773 asti. Vuodesta 1774 alkaen kansa totutteli kahteen mikkeliin: arkimikkeliin (29.9.) ja mikkelinpyhään. Mikkeli oli lähellä sadonkorjuuta, silloin loppui karjan laiduntaminen. Se oli myös vuosipalkollisten muuttopäivä vuoteen 1815. Mikkelinpyhän vietto alkoi aiemmin lauantaina ja juhliminen jatkui maanantaihin.
Uuden käsikirjan mukaan mikkelinpäivä on omistettu pelkästään enkeleille. Päivän aiheena on Jumalan sanansaattajat. Päivän tekstien kokonaispainopiste on enkeleissä. Mikkelinpäivän evankeliumiteksti on Matteuksen evankeliumista: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?
Pyhäinpäivä (31.10.-6.11. välinen lauantai vuodesta 1955 alkaen). Pyhäinpäivän aiheena on pyhien yhteys. Eri puolilla Eurooppaa on tapana koristella haudat pyhäinpäivänä kukin ja palavin kynttilöin. Pyhäinpäivänä mennään kirkkoon kuulemaan vuoden aikana poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Evankeliumitekstinä on Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.
Pyhäinpäivään on yhdistetty kaksi eri juhlaa: 1.11. juhlittu kaikkien pyhien päivä (Festum omnium sanctorum) ja 2.11. vietetty kaikkien uskovien vainajien muistopäivä (Commemoratio omnium fidelium defunctorum) eli kaikkien sielujen päivä. Ensin mainittu on peräisin 300-luvulta idästä. Siellä sitä vietettiin Syyriassa pääsiäisaikana ja bysanttilaisessa kirkossa helluntain jälkeen. Lännessä kaikkien pyhien päivä levisi 700-luvun lopulta saakka kelttien ja frankkien parissa. Sieltä se levisi pian Rooman kirkkoon. 800-luvulla päivä siirrettiin marraskuun ensimmäiseen päivään. Sielujen päivä on peräisin 900-luvun lopulta. Sielujen päivä vakiintui 1300-luvulla. Juhlasta tuli Ruotsi-Suomessa yksipäiväinen uskonpuhdistuksen jälkeen.
Pyhäinpäivästä tuli suosittu USA:ssa (Halloween 31.10.). Halloweenin tunnus on ontosta kurpitsasta tehty irvistelevä lyhty. Halloweenin juuret ovat Brittein saarilla. Päivän taustalla on kelttien muinainen sadonkorjuujuhla, jonka yhteydessä myös vainajia on muistettu. Halloweenina kuljeskellaan tuntemattomaksi naamioituneena. Naamiopukuiset lapset kiertelevät kerjäämässä saamisia. Erikoiskaupan liitto on suositellut 31.10. kiinteäksi päivämääräksi halloween-juhlalle Suomessakin.
Suomalaisessa kansanperinteessä pyhäinpäivänä ei saanut hakata puita eikä muitakaan kolinatöitä tehdä. Uskottiin, että aattoyönä pyhät miehet, autuaat vainaat, olivat joukolla liikkeellä. Vainajia pelättiin ja kunnioitettiin.
Suomen maaseudulla vietetään pyhäinpäivänä kekrijuhlia. Sadonkorjuun päätösjuhlana kekrin ajankohta on vaihdellut. Kekri oli alkuaan karjalaisten palvoma pakanallinen karjan suojelusjumala.
Pyhäinpäivän vanha nimi oli pyhäinmiestenpäivä. Se oli vuoteen 1773 asti aina 1.11. Vuosien 1774-1954 välisenä aikana pyhäinmiesten päivä oli kirkollinen pyhä 1.11. - 7.11. välisenä sunnuntaina. Almanakassa oli tuolloin kaksi pyhäinmiestenpäivää: Myös 1.11. oli pyhäinmiestenpäivä, mutta se oli merkitty mustalla värillä (arkikekri). 1955 pyhäinmiestenpäivä siirrettiin sunnuntailta lauantaille "kompensaatioksi" siitä, että keväällä marianpäivä siirrettiin sunnuntaiksi. Vastaava muutos tehtiin myös Ruotsissa samana vuonna.
Ruotsin almanakassa on edelleenkin kaksi pyhäinpäivää (1.11. ja lauantaina). Lisäksi Ruotsi sai vuonna 1983 uuden pyhäpäivän: marraskuun ensimmäinen sunnuntai eli pyhäinpäivän jälkeinen päivä sai nimekseen "Söndagen efter Alla helgons dag". Sitä kutsutaan myös nimellä "Alla själars dag".
Itsenäisyyspäivä (6.12.) (ks. myös kohdasta liputuspäivät) tuli almanakkaan pyhäpäiväksi vuonna 1980. Sitä on vietetty vuodesta 1919 lähtien. Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa keskeisiä aiheita ovat kiitos maamme vapaudesta ja itsenäisyydestä sekä rukous isänmaan ja kansan puolesta.
Muita ehdotettuja pyhäpäiviä:
Pyhän Henrikin muistopäivä Sitä voidaan viettää 19.1. Pyhän Henrikin muistopäivä oli aiemmin vietetyistä pyhimysjuhlista merkittävin. Piispa Henrik kärsi perimätiedon mukaan marttyyrikuoleman Köyliössä 1156.
Luomakunnan sunnuntai Seurakunnassa voidaan viettää tätä sunnuntaita jonakin touko-elokuun sunnuntaina. Korostetaan ihmisen vastuuta luomakunnasta. Ensimmäisenä lukukappaleena luetaan luomiskertomus.
Perheen sunnuntai. Päivä luotiin lapsia ja perheitä varten. Sitä voidaan viettää jonakin syys- marraskuun sunnuntaina. Eräs sopiva ajankohta voisi olla isänpäivä.
Lisäksi on 4 kpl erikseen vahvistettavia rukouspäiviä, joiden paikkaa ei voi etukäteen tietää. Aiemmin oli vallalla se sääntö, että rukouspäivä peitti alleen pienemmän kirkkovuoden pyhän. Nykyisin on pyritty siihen, että rukouspäivä ei peittäisi alleen kirkkovuoden pyhää.
Lisätietoa rukouspäivistä.