Seitsenpäiväinen viikko oli yleinen juutalaisilla ja Lähi-idän kansoilla. Kreikkalaisilla viikko oli aluksi 10- ja roomalaisilla 8-päiväinen. Kummatkin olivat Kristuksen syntymän tienoille mennessä siirtyneet seitsenpäiväiseen viikkoon. Vaikutteet siihen tulivat lähinnä Egyptistä, josta saatiin tapa nimetä päivät taivaankappaleiden ja niiden jumalien mukaan. Viikko alkoi egyptiläisen perinteen mukaan lauantaista.
Babylonialais-assyrialaisissa juhlakalentereissa kuukauden 7., 14., 21. ja 28. päivä olivat "mustia" eli pahoja päiviä, samoin 19. päivä. Erityisesti yläluokan piti tuolloin karttaa työntekoa. He eivät saaneet lähteä ajamaan vaunuilla. Nämä päivät siis erottuivat varhain muista päivistä ja niille annettiin varoittava nimi: pyhä- eli tabupäivä, tai nimi, joka ilmaisi niiden aseman viikonpäiväkalenterissa. Nämä varoittavat päivät liittyivät kuun vaiheisiin.
Jokainen kuukausi alkoi uudesta kuusta. Kuu syntyi aina maanantaina ja kääntyi toiselle neljännekselle maanantaina eli näkyvän kuun 8. päivänä ja kansanomainen täysikuu sattui aina maanantaiksi sekä viimeinen neljännes alkoi myös maanantaina. Maanantai nimettiin siten kuun päiväksi. Jokaisella viikonpäivällä oli oma kiertotähtensä ja omat jumaluutensa, joista loppupuolella lisää. Roomassa uskottiin, että planeetat vaikuttavat ihmisten elämään. Vaarallinen päivä sai Auringon nimen. Myöhemmin Kristuksen ylösnousemisen sijoittuminen juuri tälle päivälle, antoi sunnuntaille uuden sisällön. Kuukuukauden 19. päivä, joka babylonialaisilla oli myös paha päivä, sattui aina perjantaille, jolla vieläkin on monilla alueilla huono maine.
Mainitut kuunvaiheiden mukaan laskettavat viikot ja siitä saadut viikonpäivien nimet, joissa kuvastuu tabu-luontoinen varoittava pyhäpäivä ja vapaa arki, edustavat vanhinta kerrostumaa viikon historiassa. Jo uusbabylonialaisten astrologien viikot, joiden päivät oli omistettu vuoroonsa kullekin seitsemälle planeetalle ja näiden jumaluuksille - kuu ja aurinko mukaanluettuna - juoksivat peräkkäin kuusta riippumatta seitsenpäiväisinä jaksoina. Israelissa säännöllinen viikkojärjestelmä, jossa vanhasta tabu-päivästä on tullut jumalalle omistettu lepopäivä, ulottuu ainakin Jahve-uskonnon perustajan Mooseksen aikaan. Siinä ollaan luovuttu vanhasta luonnonjumalien palvonnasta ja siirretty monoteistiseen maailman luojaan. Kuu ei enää määrännyt ihmisten kohtaloita, vaan Jahve. Uudensisältöinen pyhäpäivä, lepopäivä, on peräisin kolmannesta käskystä.
Juutalaisten viikkojärjestys perustui Vanhan Testamentin luomiskertomukseen. Sen erityispiirteinä olivat seitsenpäiväisyys ja viikon viimeisen päivän pitäminen sapattina. Viikonpäiviä ei sapattia lukuunottamatta nimetä, vaan ne ilmaistaan järjestysnumeroin.
Sekä uusbabylonialainen että juutalainen viikkojärjestelmä levisivät Rooman alueelle vähän ennen ajanlaskumme alkua.
Babylonialaiset nimittivät viikonpäiviä "seitsemän vaeltavan taivaanvalon" mukaan: auringon, kuun ja viiden planeetan, joilla kaikilla oli jokin jumalan nimi. Kreikkalaiset ja roomalaiset antoivat joka päivälle nimen oman jumalansa tai jumalattarensa mukaan. Sitten germaanit lainasivat tavan roomalaisilta.
Kristityillä seitsenpäiväinen viikko oli alusta lähtien, mutta he käyttivät järjestysnumeroita, koska he vieroksuivat roomalaisten päivien nimiä. Viikko alkoi sunnuntaista ja päättyi lauantaihin. Vähitellen myös kristityt omaksuivat roomalaisen nimistön.
Germaanisissa kielissä päivien nimet pohjautuvat osittain vanhojen pakanallisten jumalien nimiin. Sunnuntai, söndag, Sonntag, Sunday oli roomalaisilla, kreikkalaisilla ja babylonialaisilla auringon päivä. Maanantai (måndag, Monday, Montag) oli kuun päivä. Tiistai oli roomalaisilla sodan jumala Marsin päivä. Sen babylonialainen vastine oli Nergal ja pohjoismaissa se sai nimensä sodan jumala Tyrin mukaan. Keskiviikko oli roomalaisilla Merkuriuksen päivä. Merkurius oli kirjoitustaidon - ja kaupan jumala. Germaanit omistivat päivän Wodanille eli Odinille (onsdag, Wednesday). Suomalainen nimi keskiviikko ilmaisee sen sijainnin kahden sunnuntain puolivälissä. Samaa perua on saksan Mittwoch. Torstai oli roomalaisilla Jupiterin (ylin jumala ja ukkosenjyrinän jumala) päivä. Germaaneilla se oli Donarin päivä. Skandinaaveilla se nimettiin Torin mukaan: torsdag ja torstai. Jupiteria vastasi Babyloniassa Marduk. Perjantai, fredag, Freijan päivä, lienee ollut roomalaisilla omistettu rakkauden jumalattarelle Venukselle ja Babyloniassa Istarille. Freja oli myrskyn ja kuoleman jumalatar, Odinin vaimo. Lauantai, lördag, ei saanut nimeä minkään jumaluuden mukaan, koska germaaneilla ei ollut mitään jumalaa vastaamassa roomalaisten Saturnusta, jonka nimi toistuu englantilaisessa nimessä: Saturday. Lauantain nimi lördag johtuu ruotsin kylpemistä merkitsevästä verbistä: löga sig. Tunnettua on heprealaisen sabbat sanan laaja levinneisyys lauantain nimenä. Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa lauantain nimi on perua sapatti-sanasta.
Kristityt ottivat sunnuntain sapatin sijaan pyhäpäiväksi. Sunnuntaista tuli yhteiskunnallinen vapaa- ja lepopäivä 300-luvulla vainojen ajan jälkeen. Kirkko oli aluksi haluton pitämään sunnuntaita lepopäivänä, mutta maallinen lainsäädäntö muokkasi käsityksiä kirkonkin piirissä. Sunnuntaita ruvettiin erityisesti 500-luvun lopulta lähtien tulkitsemaan 'uudeksi sapatiksi.' Lähtökohtana oli pääsiäisen tapahtumat. Viikkojärjestelmästä haluttiin Kristus-keskeinen.
Suomalainen almanakka noudatti vuoteen 1972 saakka kristillistä järjestystä aloittaen viikon sunnuntaista. Vuodesta 1973 lähtien viikon ensimmäinen päivä on ollut maanantai. Muutos perustui Kansainvälisen Standardisoimisjärjestön suositukseen. Perusteluna oli työviikon alkaminen maanantaista. Eräissä maissa viikko alkaa edelleen sunnuntaista. (Tästä asiasta löydät kotisivultani pienen pähkinätehtävän, jossa käsitellään viikkonumerointia. Erityisesti sitä, milloin vuodessa on 53 viikkoa. Sinne pääset suoraan tästä.)
3. Lista liputus- ja muista päivistä