Ohessa on otteita erään opettajan päiväkirjasta vuodelta 1980. Yritä löytää sivulta virheitä.
Tiistai 1.4. 1980: Tänään aprillasin koulumme historian opettajaa.
Keskiviikko 2.4. 1980: Opetin derivaattaa luokalle 9C. Kävin parturissa ja
kirjastossa. Lainasin Sariolan dekkarin Lavean tien laki. Lainasin myös
Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa sekä Kalle Päätalon kirjan Iijoen kutsu
sekä Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän.
Torstai 3.4. 1980: Kävin
koulun jälkeen uimahallilla ja marketissa ostoksilla. Tapio Rautavaara lauloi ja
soitti kitaraa marketissa.
Perjantai 4.4. 1980: Kävin keskikaupungilla
ostosreissulla. Olin ensin tavaratalossa, sitten hattukaupassa. Lopuksi
piipahdin musiikkiliikkeessä. Ostin kaksi levyä: Toisessa levyssä oli Eppu
Normaalin Poliisi pamputtaa taas ja toisessa levyssä Matin ja Tepon Et voi tulla
rajan taa.
Lauantai 5.4. 1980: Kävin katsomassa jääkiekko-ottelua. Illalla
olin saunassa. Katsoin televisiosta uutiset ja länkkärin. Kari Toivonen luki
uutiset. Länkkärin pääosassa oli John Wayne.
Sunnuntai 6.4. 1980: Olin
hiihtoretkellä. Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Paistoin makkaroita saaressa.
Illalla naapurin täti kävi kylässä valehtelemassa.
Maanantai 7.4. 1980: Pidin
luokalle 7A matikan kokeet.
Tiistai 8.4. 1980: Pidin luokalle 7B matikan
kokeet. Katsoin illalla telkusta Kauniit ja rohkeat.
Keskiviikko 9.4. 1980:
Koulussamme oli Agricola-juhlat.
Montako virhettä on opettajan päiväkirjassa?