Oulu Pop History - silloin joskus
- eli kun isoisä sähkökitaran osti :-)


Kitarabändien maailmanvalloitus heijastui myös Oulun seudulle 1960-luvulla, vetäen monen täkäläisen nuoren miehen soittotouhuihin mukaan. Tämän päivän mittapuilla siisti, mutta tuolloin "raaka ja alkukantainen" rock aiheutti pahennusta vanhemman väen keskuudessa. Sähkökitara oli monelle iäkkäämmälle muusikollekin kuin punainen vaate härälle. Myös "pitkä"( = hädin tuskin korvien päälle ulottuva) tukka ja värikkäät vaatteet erottivat popparit omaksi joukokseen katukuvassa. Kiistoja välillä syntyi perinteisemmin pukeutuvien, tangoja ja iskelmiä harrastavien, sekä toisaalta näiden ulkomaan poppia kuuntelevien nuorisoryhmien välillä. Jako "rasviksiin" ja "poppareihin" oli ajoittain tiukka.


Bachelors oli Oulun ensimmäisiä kitarabändejä
Bachelors kokoontui muistelemaan vanhoja heinäkuussa 2010
 Bändejä perustettiin 60-luvun puolen välin tienoilla Oulun seudulla useitakin, nimeltä mainiten vaikkapa Flintstones, Porkkanas, Taugs, Bachelors, Blackbirds, Waymen, Hooks, Gene&Coyotes, Highlanders Sect, Creeping Madness, sekä tietysti Express.

Näiden yhtyeiden soittajille oli musiikkikappaleiden itseopiskelu oikeastaan pakollista ihan korvakuulolta, nuotteja kun oli aika vähän saatavilla. Musiikkikirjastosta tuskin uskallettiin edes uneksia. Soittimet olivat niinikään kalliita, ja niinpä moni tuon ajan kitaristi tapaili ensimmäiset sävelet omatekoisella sähkökitaralla, kaiutinkaapit olivat myös usein kotitekoisia. Soiton puhdasvireisyys oli varsin vaihtelevaa, viritysmittareita kun ei ollut, eikä aina taitoakaan kaivella kehnohkoista soittopeleistä parhaita ominaisuuksia.

60-luvun loppupuoli toi Oulun seudun bändikartalle uudempiakin nimiä: Wilds, Connection, Moby Dick, Atlantic, Descamind, Ghetto, Snooze ja Day Off ihan muutamia noista mainiten. Ja edelleen: 70-luvun alussa esiin tulivat Voodoo Magic, Mixture, Remulus, Timjam, Watt71 jne. Soitto raikasi yhä useamman pommisuojan ja autotallin oven takaa.

Noihin aikoihin pop-yhtyeet,toisin kuin nykyään, soittivat yleensä ns. koko illan keikkoja. Se tarkoitti äärimmillään jopa seitsemää kolmen vartin soittorupeamaa samana iltana, vähintään neljää ainakin. Biisi-repertuaari sai siis olla melkoisen pitkä.
Seuraava sivu