Antti Holopainen ja Riitta Mustonen asuivat vielä Kiukoonniemessä.
Poika Matti muutti 1820-luvulla Tuusniemi 4 Pajusaareen (myöhemmin Tuusniemi 10 Pajusaari).
Antti on kuitenkin syntynyt Kaavin Varislahdessa, jonne hänen vanhempansa
Matti Holopainen ja Liisa Asikainen olivat muuttaneet Liperistä vuonna 1761.
Matti Lemetinpoika on syntynyt Juuan Viuruniemi 1 Holoppalassa (kuului tuolloin Liperiin), jonne iso-isä Lemetti
oli muuttanut 1600-luvun jälkipuoliskolla Leppävirran Valkeamäestä.
Leena Katteluksen kirja Pohl Holopaisen jälkeläisistä kertoo Matin veljen Paavo Holopaisen suvusta.
Antin nuorempi poika Heikki Holopainen tuli vuonna 1859 Pelonniemi 6'een Olavi Heikkisen vävyksi.
Huomaa: perhetaulut voivat sisältää virheellisiä johtopäätöksiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada jonkunlainen kiintopiste Nilsiän rippikirjassa 1891-1900 esiintyville Holopaisille.
© Väinö Holopainen 2009