In English

2011 - 2010

24.12.2010 Hyvää Joulua & Menestyksekästä Uutta Vuotta 2011!

11.-12.12.2010 Helsinki

Oli jälleen aika suunnata Helsinkiin, vuoden viimeiseen näyttelyyn. Viikonloppuun mahtui paljon hienoja hetkiä ja ystäviä! Lauantaina ohjelmassa oli jenkkikehän seuraamista, shoppailua, hauskanpitoa kavereiden kanssa ja iltapäivällä kävin pyörähtämässä isossa kehässä Blue-Baltic's englanninsettereiden kanssa. Illalla alkoi valmistautuminen seuraavan päivän koitokseen ja yön aikana ei kovin montaa tuntia yöunista ehditty nauttimaan.


Tarjoilut jenkkikehän laidalla :o)

Sunnuntaina oli vuorossa junior handler SM-finaali, jonne lunastin paikkani marraskuun alussa Jyväskylässä. SM-finaali on kutsukilpailu, jonne kutsutaan ne 20 nuorta, jotka kuluneen vuoden aikana ovat voittaneet SM-osakilpailun. Tuomarina tällä kertaa toimi Jiri Halonen.

Kisakoiranani toimi yksi ehdottomasti rakkaimmista junnukoiristani - amerikancockerspanieli Ch Light Dream's Zuperstar "Bailey", joka oli ollut taas luonani vierailemassa muutaman viikon ajan. Suorituksemme sujui mielestäni hyvin ja vaikka suurempaa menestystä ei tällä kertaa irronnut, kilpailusta jäi kuitenkin hyvä mieli. Oli hienoa lopettaa kuusi vuotta kestänut junior handler-ura finaaliin ja vielä erityisemmäksi kokemuksen teki se, että kisakoirana oli juuri Bailey, jonka kanssa olemme tehneet paljon työtä kuluneen vuoden aikana! :)


© Mai Puttonen


© Katriina Mäenpää


Kiitos Bailey kaikista unohtumattomista hetkistä junnukehissä! :)
© Terhi Korhonen

Lisää kuvia finaalista

13.-14.11.2010 Jyväskylä INT

Ehkä yksi mieleenpainuvimmista näyttelyviikonlopuista ikinä!

Jyväskylässä pääsin kisaamaan jälleen ihanan Baileyn (Ch Light Dream’s Zuperstar) kanssa junnuissa. Lauantaina teimme hyvän suorituksen, mutta sijoitukset menivät tällä kertaa muille.

Sunnuntai – uusi päivä ja uudet kujeet. Bailey esiintyi koko kisan ajan kuin unelma! Ensin tuomari Juha Palosaari osoitti meidät vanhempien ikäsarjan voittajiksi ja myöhemmin iltapäivällä koko kilpailun voittajiksi! Koska kyseessä oli SM-osakilpailu, lunastin näin ollen myös paikan itselleni joulukuussa Helsingissä järjestettävään SM-finaaliin! :)


© Jutta Jakkila


© Karo Hämäläinen


© Karo Hämäläinen

Kiitos Sanna & Karo kaikesta tsemppauksesta ja avusta viikonlopun aikana! :)

23.10.2010 Seinäjoki INT

Seinäjoen inttinäyttelyssä pääsin kisaamaan junnuissa tällä kertaa täysin uudenlaisen tuttavuuden kanssa, sillä junnukoirana toimi mopsi Kingpoint Been There Done That ”Torsten”. Tuomari Hanna-Riina Aho poimi meidät aina 11 parhaan joukkoon asti.


© Mari Ylimäki

10.10.2010 Hyvinkää, Amerikancockerspanieleiden Club Show

Mukava viikonloppu ystävien parissa kului tällä kertaa Hyvinkäällä. Lauantai kului leppoisasti koiria laittaessa ja sunnuntaina oli vuorossa Amerikancockerspanielit ry:n 30v. juhlavuoden Club Show.

Junnukisassa hihnan päässä oli tällä kertaa aivan erityinen kaveri – Ch Very Vigie Vamos A La Playa ”Vamos”. Erittäin vauhdikas suorituksemme oli tuomari Jean Austinin mieleen ja tuloksena tänään siis BEST IN SHOW junior handler!

Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta ja erityiskiitokset Sannalle, kun luotit Vamoksen käsiini. :)


© Jaana Myllymäki


© Sanna Vartiainen


..ja meillä kaikilla oli niin mukavaa :)

04.-05.09.2010 Liminka ryhmänäyttely x 2

Limingassa järjestettiin kaksi ryhmänäyttelyä. Kilpailin junior handlerissä molempina päivinä, pitkästä aikaa keskikokoisen villakoiran, Tatsin (Miracle Minx Bohemian Rapsody) kanssa. Vaikka edellisestä yhteisestä kehäkäynnistämme on jo yli vuosi, yhteistyö sujui edelleen mukavasti. Lauantaina sijoituksemme oli 2. Kristiina Niemelän tuomaroidessa.


Sunnuntaina kaikki sujui erinomaisesti. Voitimme ensin vanhempien ikäsarjan ja myöhemmin myös päivänparas –kilpailun. Tuloksena siis BEST IN SHOW junior handler! :) Tuomarina toimi kroatialainen Niksa Lemo.

Kaikki kuvat © Juha Lehtikangas, kiitos! :)

06.-08.08.10 Kuopio INT x 3

Viimeinen kesänäyttelyni oli Kuopiossa järjestettävä Sawo Show ja aurinkoisessa kesäsäässä lämpötila kohosi yli + 30 jokaisena päivänä! Mukana minulla oli amerikancockerspanieli Bailey (Ch Light Dream’s Zuperstar) ja teimme hyvää työtä junnukehässä jokaisena päivänä. Junior handlereitä oli kilpailemassa jokaisena päivänä yhteensä yli 50!

Ensimmäisen näyttelypäivänä, perjantaina, junnutuomarina toimi Saara Heikkinen. Handlaustaitojen lisäksi hän arvosti sitä, että handleri tunsi kisakoiransa rodun hyvin. Suorituksemme sujui loistavasti ja sijoituksemme tänään oli 2. erittäin kovassa kilpailussa!


Lauantaina junnut tuomaroi kroatialainen Tino Pehar ja hän valitsi meidät aina 10 parhaan joukkoon asti.


© Hilde-Marie Fredriksson


Sunnuntain SM-osakilpailussa pääsimme jälleen 10 parhaan joukkoon, tuomarina Sini Savilaakso.

Tämä oli viimeinen näyttelyni tältä erää Baileyn kanssa. Kiitos Karoliina, että annoit Baileyn vierailemaan hetkeksi luokseni – me todella nautimme yhteisestä ajastamme! :)

31.07.10 Ristiina

Tunnin yöunien jälkeen suuntasimme auton kohti Ristiinaa. Ensimmäisenä aamulla pääsin auttamaan ystävääni Ninaa partacolliekehälle. Esitin paras narttu –kehässä hurmaavan Nuppu-veteraanin (Ch Memorylane’s Original Cindy), tuloksena PN1 ja VSP. Memorylane’s oli myös ROP-kasvattajaryhmä, onnea Nina!

Junnuissa kilpailin Baileyn (Ch Light Dream’s Zuperstar) kanssa, mutta ei sijoitusta tällä kertaa.

24.-25.07.10 Kemi

Näyttelyreissu vei meidät tällä kertaa pohjoisen suuntaan, Kemiin. Kilpailin junnuissa molempina päivinä Baileyn (Ch Light Dream’s Zuperstar) kanssa. Lauantaina sijoituksemme oli 3., tuomarina Maija Mäkinen ja sunnuntaina 4., Markku Kipinän tuomaroidessa.


Vaikka aikaa kului näyttelyssä, ehdimme viettää hauskaa aikaa myös camping-alueella Tornion puolella. Kiitos Laura erittäin mieleenpainuvasta reissusta! ;)


Auto - joka oli hyvin täynnä tavaraa :)

17.-18.07.10 Ylivieska INT

Seuraavaksi vuorossa oli Ylivieskan inttinäyttely. Kilpailin junnuissa molempina päivinä kesävierailijani, amerikancockerspanieli Baileyn (Ch Light Dream’s Zuperstar) kanssa.

Lauantaina junnut tuomaroi Hilla-Tuuli Keränen ja pääsimme kovatasoisessa kilpailussa aina 10 parhaan joukkoon asti.


© Sanna Vartiainen

Sunnuntaina Bailey oli suorastaan täynnä energiaa ja suorituksemme sujui todella hyvin. Jarmo Hilpisen tuomaroidessa sijoituksemme oli tänään 2.


10.-11.07.10 Oulu INT x 2

Vihdoin vuorossa oli kotinäyttely! Ilma oli koko viikonlopun ajan poikkeuksellisen kuuma. Kilpailin lauantaina junnuissa jälleen englanninsetteri Hermannin (Blue Baltic’s Headline Hero) kanssa.


© Hilde-Marie Fredriksson

Ryhmäkilpailuissa autoin ystävääni Heidi Kursua esittämällä kääpiövillakoira Oliverin (Ch Siimline’s U Will Eat My Dust).


Sunnuntai-aamu alkoi amerikancockerspanieleiden rotukehällä. Esitin Baileyn (Ch Light Dream’s Zuperstar), joka oli PU3 italialaisen Paolo Dondinan tuomaroidessa. Kilpailin myös Baileyn kanssa junnuissa, mutta olimme molemmat hieman liian väsyneitä kuumasta ilmasta. :)


19.-20.06.10 Rovaniemi INT

Vuorossa oli Rovaniemen näyttely. Pääsin vihdoinkin toteuttamaan yhden haaveistani, sillä olen aina halunnut päästä kehään setterin kanssa. Kilpailin molempina päivinä englanninsetterin kanssa junnuissa. Lauantaina hihnan päässä oli Blue Baltic’s Valse Lyrique “Lumo”. Yhteistyömme sujui erittäin mukavasti – sijoituksena tänään 2. Tuomarina oli portugalilainen Jose Homem de Mello.


© Sanna Vartiainen

Sunnuntaina kilpailin englanninsetteri Hermannin (Blue Baltic’s Headline Hero) kanssa, mutta emme sijoittuneet.

13.06.10 Muhos ryhmänäyttely

Kilpailin Muhoksen ryhmänäyttelyssä junnuissa amerikancockerspanieli Piipin (Regina-Phalange) kanssa. Voitimme ensin vanhempien ikäsarjan, mutta päivänparas –kilpailussa voitto meni nuorempien ikäsarjan voittajalle. Tuomarina toimi Johanna Flinck.


© Hanna-Maria Turtiainen

12.06.10 Kajaani ryhmänäyttely

Lähdin käymään pikavisiitin Kajaanin ryhmänäyttelyssä. Vettä satoi koko päivän kaatamalla.. Kilpailin vain junnuissa ja kisakoirana tänään oli walesinspringerspanieli Rocbee My Love ”Aimo”. Sijoituimme viidenneksi Titta Rusasen tuomaroidessa.

29.-30.05.2010 Joensuu INT x 2

Vietin muutaman päivän Joensuussa ja viikonloppuna vuorossa oli kaksi näyttelyä. Lauantaina kilpailin junior handlerissä, kisakoirana nuori amerikancockerspanieli Truly Yours Royal Black Legend ”Legend”. Tuomari Veli-Pekka Kumpumäki poimi meidät aina 10 parhaan joukkoon asti.

Sunnuntai-aamuna esitin Legendin rotukehässä, tuloksena vara-sert. Tuomarina oli australialainen Alice Cowin.


© Terhi Reinikka

15.05.2010 Skellefteå, Ruotsi

Teimme nopean reissun Ruotsiin Marjatan ja Sannan kanssa. Ilma oli mielettömän upea ja päivän tulokset mukavia.

Esitin kaksi cockerspanielia. Norjalainen Ch Landlady’s Crazy About You ”Mia” sijoittui valioluokassa neljänneksi. BIS-kehässä hihnan päässä oli suloinen Ch Bleper’s Yabba Dabba Doo ”Yabba”. Onnea Marjatta ja Sanna uusista ruotsin valioista, ja kiitos kivasta reissusta!


© Marjatta Tanninen

17.-18.04.2010 Vaasa INT

Vietin mukavan viikonlopun Vaasan inttinäyttelyssä. Kilpailin lauantaina amerikancockerspanieli Baileyn (Ch Light Dream's Zuperstar) kanssa ja kilpailun tuomaroinut Kirsi Kentala sijoitti meidät neljänneksi.


© Karo Hämäläinen

17.1.2010 Lahti, amerikancockerspanieleiden erikoisnäyttely

Tällä kertaa suuntana oli Lahti ja amerikancockerspanieleiden erikoisnäyttely. Tuomarina toimi Eeva Rautala. Pyörähdin kehässä 6kk ikäisen Piipi-jenkin (Regina-Phalange) kanssa - tuloksena VSP-pentu.

Junnuissa kisasin jenkki Vamoksen (Int & Multi Ch Very Vigie Vamos A La Playa) kanssa ja sijoituksemme oli tänään 2.


© Eveliina Lantta

Kiitos kaikki Ystävät mukavasta viikonlopusta! :)

9.-10.1.2010 Kajaanin Tamminäyttely

Näyttelyvuosi alkoi taas perinteisesti Kajaanin Tamminäyttelystä. Lauantaina kilpailin junnuissa amerikanvesispanieli Rudyn (Ch Kei-Rin's Root'n Toot'n Cowboy) kanssa, mutta kivasta suorituksesta huolimatta jatkopaikkaa ei tällä kertaa irronnut. Oli kuitenkin mukava päästä tutustumaan itselle täysin uuteen rotuun. :)

Sunnuntaina kisakoirana toimi reipas löwchen Alvari (Fin JW-09 Helbert's Al Capone) ja tuomari Heini-Maari Kemppainen valitsi meidät lähes 40 kilpailijan joukosta 9 parhaan joukkoon.


© Anu Tirroniemi