Etusivu

Minä
>Päiväkirja
Kaverit
Kuvat Harrastukset
Tulokset

Vieraskirja

Päiväkirja


- Vanhemmat kirjotukset täällä -

16.12.2005
Hei kaikille todella pitkästä aikaa.
On ollut tosi rankka pari kuukautta, joten emme ole ehtineet edes päivittää kotisivuja. Nyt kuitenkin vähän Timmyn kuulumisia.
Timmyn syksy on kulunut lähinnä kävely- ja juoksulenkkien merkeissä. Linnut sun muut on unohdettu. Emännällä on ollut opiskelun, töiden ja perheen takia niin kiivasta, ettei ole löytynyt aikaa käydä edes tollotreffeillä sunnuntaisin. Timmy on varmaan ollut enempi kuin ihmeissään, kun joka viikonloppuiset metsästysreissutkin ovat jääneet. Sen verran olen kuitenkin ollut aktiivinen, että olen käynyt parina viikonloppuna Timmyn kanssa näyttelyharjoituksissa. Edellisestä näyttelystä on aikaa yli neljä kuukautta, joten käytiin testaamassa, vieläkö homma toimii. Toimihan se.
Tulevana viikonloppuna olemme näytillä messarissa molempina päivinä. Maanantaina koin kauhun hetkiä, kun Timmy linkutti vasenta etutassua. Ehdin jo miettiä, että tässäkö meni meidän Helsingin reissu. Onneksi vaiva näyttää menevän ohitse. Kävellessä ei enää linkuta ollenkaan. Eilen vähän riehuimme takapihalla ja Timmy alkoi nostella tassuaan. Siitä päättelin, että tassu vaivaa vielä vähän. Nyt Timmy on riehumiskiellossa. Pikkuisen tuottaa ongelmia, kun koirassa on virtaa kuin pienessä pitäjässä. Mutta eiköhän tämä tästä. Todennäköisesti Timmyn tassu on revähtänyt tai jotain. Meillä täällä Oulussa on kelit vaihdelleet vesisateesta pakkaseen. Ehkäpä on tapahtunut pieni liukastuminen.

Eipä tässä tämän kummempaa. Seuraavat kuulumiset ensi viikolla reissun jälkeen. On muuten tulossa rankka reissu. Lähtö linja-autolla tänään klo 22.00. Menemme suoraan aamulla messariin. Yövymme hotellissa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin Ouluun, aamulla töihin ja tiistaina on tentti :) . YES!
Kaisa